Keittiön marmorihylly

Joko teidän lomat ovat alkaneet? Täällä enää pari päivää jäljellä ennen lomille lompsimista, jee! 😊

Keittiö on ollut lopullisessa muodossaan jo tovin, mutta tajusin, etten ole esitellyt teille kunnolla vielä sen marmorihyllyä, joten keskitytään tänään siihen. Halusin keittiöstä muotoilultaan pelkistetyn; sen jujuna on kellertävä sävy. Toisissa kuvissa sävy tulee paremmin esiin; välillä keittiö taas näyttää ruudulta katsoessa tylsän valkoiselta. Luonnossa sävyn huomaa selvästi; etenkin keittiön tasossa, jossa sävykkyyttä on vielä enemmän.

Keittiö yhdistyy olohuoneeseen kolmimetrisen liukuoven avulla. Luin jostain, että liukuovet keksittiin 1920-luvulla, ja sen takia niitä ei löydy esim. pikkuisen aiemmin rakennetusta Ullanlinnasta tai Katajanokalta. Näitä Etu-Töölön hyviä puolia siis.

Kaipasin keittiöön kuitenkin poikkeavan sävyn lisäksi vielä jotain yllätyksellisyyttä ja ripausta rohkeutta, ja marmorihylly tuntui tähän täydelliseltä ratkaisulta. Harkitsin ensin myös kokomarmorisia tasoja, mutta tuntui, että ne olisivat kilpailleet liikaa näyttävien lattioidemme kanssa. Jokin hillitty kalkkikivi olisi ollut toki ihana vaihtoehto, mutta kahden pikkutermiitin vanhempana ei ehkä järkevin vaihtoehto tässä elämäntilanteessa. Mutta hylly ratkaisi kaikki huoleni! Saisin palan haluamaani marmoria ja uskaltaisin eksperimentoida kivivalinnan suhteen, sillä olisihan hylly helppo poistaa, jos vaikka asunnon seuraava omistaja ei siihen ihastuisi. Hyllyn kanssa ei tarvitsisi myöskään huolehtia esikoisen aamupalakokkailuista tai ”kemian kokeista”, joita hän voi nyt tehdä hi-macs tasolla varsin huoletta (mm. fairysta, soodasta ja kokiksesta saa seitsemänvuotiaan mielestä monenlaista jännittävää aikaiseksi 😊). Lisäksi hylly on hyvin funktionaalinen, sillä sen alle on upotettu koko matkalle kirkas led-nauha. Etenkin kun keittiön muu valaistus on jäänyt ihan puolitiehen, on ledvalo ollut ihan pelastus. (Kiitokset vielä ystävälleni Reetaille tästä vinkistä ja inspiraatiosta!)

Googlailin eri marmori- ja kalkkikivivaihtoehtoja, ja aina vain palasin jo pidempään ihastelemaani Calacatta Violaan. Se oli juuri sopivan villi ja toisti kauniisti keittiön keltaisia sävyjä sekä tammilattiasta löytyvää punaisuutta. Luonnon marmori on kuitenkin aina yllätyksellinen ja ainakin netistä löytyvät värisävyt vaihtelevat todella paljon, joten loppuun saakka sain jännittää, millaiset hyllyt todella ovat. Pahin skenaario olisi ollut, että kuviointi olisi ollut lähes mustaa. Tämmöisiäkin kuvia netistä löytyy, kun googlaa Calacatta Viola.

Keittiön muilla seinillä on kermainen Cover Stooryn sävy 008 SYLVIA, mutta tälle seinustalle valitsin valkoisen sävyttämättömän sävyn, jotta kaapisto ja hylly tulevat paremmin esiin.

En käynyt katsomassa marmorisläbää, josta hylly leikattiin etukäteen, mutta tiesin toisen kohteen, jonne oli toimitettu samasta kuutiosta leikatut tasot, joten uskalsin sen pohjalta jättää tilauksen sokkona. Ja hienostihan kaikki meni – sävyt ovat juuri täydelliset! Olen niin tyytyväinen, että uskalsin tämän tilata, vaikka aika riskillähän tässä mentiin. Ja vaikka hylly ei ihan ilmainen ratkaisu ollut. Mutta ehdottomasti investoinnin arvoinen ja ainakin minusta kruunaa koko keittiön (Volan upean kultaisen hanan lisäksi; lue lisää hanasta täältä ja kurkkaa samalta mitä tila näytti ilman marmorihyllyä – niin huikea muutos!).

Hyllyn kiinnittäminen olikin sitten oma projektinsa. Meillä hylly on toteutettu niin, että marmorihyllyn alla on massiivitammea oleva paksuhko hylly. Siihen on tehty reiät 40 senttimetrin välein ja vastaavasti myös seinään porattiin reiät samalla jaolla. Seinään kiinnitettiin metalliset tapit, jotka sitten työntyvät tuohon puuhyllyyn ja marmori siis lepää puuhyllyn päällä. Marmori on L-kirjaimen muotoinen eli eteen tuleva lippa peittää alla olevan puulevyn. Pysyttekö mukana? Puisen puuhyllyn etuna on myös se, että siihen oli helppo loveta paikka hyllyn etureunaan sijoitetulle led-nauhalle, jolloin lopputulos on huomaamaton.  

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta asennus oli kyllä kaikkea muuta. Asentaja sääti koko päivän tämän kanssa, vaikka oli todella osaava tyyppi. Lopputulos on kuitenkin myös asennuksen osalta täydellinen ja se on tärkeintä.

LVI-Verkkokauppa.fi:sta hankittu Volan mattapintainen kultainen hana on silmäteräni, jonka otan luultavasti mukaani sitten, kun joskus asunnosta muutamme. Eikä tämä ole vitsi! :D

Hylly tuo kivasti lisämahdollisuuksia varioida keittiön ilmettä pienin muutoksin. Totta puhuen olen kyllä aika huono vaihtelemaan keittiön tai muidenkaan tilojen ilmettä. Eli kun joku esine on löytänyt paikkansa, se saa yleensä pysyä siinä pitkään. Johtunee etupäässä kyllä varmasti siitä, että on vieläkin niin monta yksityiskohtaa tässäkin asunnossa kokonaan auki ja hankkimatta (mm. keittiön kaikki valaisimet), että ylimääräisen energian voi huoletta kanavoida niihin. Tai Hangon pikkuremonttiin. 😊

Kysykää rohkeasti, jos unohdin jotain oleellista. Ihanaa kesää kaikille ja kuullaan pian!