travel

I'm back!

20190216Coterie_Teneriffalla-06146.jpg

Hei ihanat! Ja pahoittelut suunnittelemattomasta blogitauosta. Kotiuduttuamme tammikuun alkupuolella Teneriffalta sain heti ensimmäisenä työpäivänä flunssan, ja olen ollut nyt viisi(!) viikkoa kipeänä. Viime viikonloppuna olin jo julistanut itseni terveeksi, kunnes sain toisen flunssapöpön. (Nuha alkoi aivan erilaisena, joten olen vakuuttunut, että kyseessä on eri virus.)

Energiat ovat olleet niin vähissä, että olen keskittänyt kaikki voimavarat perheeseen ja päivätyöhöni, enkä ole koskenut kameraan kertaakaan. Blogi on paikka, jonne haluan tulla jakamaan ideoita ja hyvää fiilistä sekä samalla inspiroitua itsekin, joten pakkopullaa en halua tästä tehdä.

20190132Coterie-Tenerife-06142.jpg
20190216Coterie_Teneriffalla-06155.jpg

Tämä toinen flunssa on vieläkin päällä, mutta en tiedä johtuuko voimien kohentuminen tänään pöpöjen kukistamisesta, tuosta upeasta kevätsäästä vaiko meille eilen saapuneesta iiiiihanasta sängystä, mutta huomenna olisi tarkoitus jatkaa kuvaamisia :)  Eli viimeistään ensi viikonloppuna uutta materiaalia luvassa. (Malttamattomimmat voivat käydä jo @CoterieOfficial:n Insta stroreista katsomassa kuvan huikeasta sängystämme <3)

Löysin W:lle verkosta super ihanan uima-asun, jossa oli sisään ommellut kellukkeet. Osoittautui tosi käteväksi! (Voin kaivaa vielä merkin tiedot, jos jätätte alle viestiä.)

Löysin W:lle verkosta super ihanan uima-asun, jossa oli sisään ommellut kellukkeet. Osoittautui tosi käteväksi! (Voin kaivaa vielä merkin tiedot, jos jätätte alle viestiä.)

20190216Coterie_Teneriffalla-05991.jpg
20190216Coterie_Teneriffalla-05791.jpg
Myös tämä korkealla UV-suojakertoimella varustettu paita oli aivan must altaalla ja rannassa. Ja kivan näköinen :) (Voin kaivaa brandin kysyttäessä.)

Myös tämä korkealla UV-suojakertoimella varustettu paita oli aivan must altaalla ja rannassa. Ja kivan näköinen :) (Voin kaivaa brandin kysyttäessä.)

Kuvituksena muutama räpsäisy Teneriffalta. Mentiin täysin pikkumiehen ehdoilla, eli lähes kaikki kameralle tallentuneet kuvat olivat tällä kertaa joko uima-altaalta tai rannalta :) Oltiin samassa paikassa (Costa Adeje) jo toista kertaa (edellisen matkan kuvia parin vuoden takaa löytyy täältä), ja voin kyllä lämpimästi suositella paikkaa etenkin pienten kanssa reissaaville. Todella siistiä (kaikki rakennukset ovat uusia), kaikki toimii, sää on tammikuussa ainakin meille juuri sopiva (n. +25)… Valitkaa vain sellainen hotelli, jossa on lämmitetty lastenallas; muuten mahdoton uida ulkona. Luultavasti lähdetään taas ensi vuonna samaan paikkaan. Tai kertokaa jos teillä on muita hyviä suosituksia!


Ensi viikkoon!



Miss Clara – Hotellivinkki Tukholmaan

20180224Coterie-09278.jpg

Tänään palataan ajassa kaksi viikkoa taaksepäin ja kurkistetaan Miss Clara –hotelliin, jossa yövyimme piipahtaessamme Tukholmassa. Itse vietin perjantain sisustusmessuilla ja Design Weekista nauttien (lue lisää täältä ja täältä) ja pojat saapuivat kaupunkiin perjantai-iltana. Tukholma kuuluu maailman top-3 kaupunkeihini Los Angelesin ja Sydneyn lisäksi, joten piipahdamme siellä vähintään kerran, yleensä parikin vuodessa. Nautimme sen kauniista vanhasta arkkitehtuurista, veden läheisyydestä, ihanista pikkukahviloista,  kansainvälisestä tunnelmasta ja tyylikkäistä ihmisistä. Ja tietenkin design-tarjonnasta. Ja olipa kello mitä tahansa, kaupunki on aina ihan erilailla elossa kuin Helsinki.

02.jpg
20180224Coterie-09275.jpg
20180224Coterie-09282.jpg
20180224Coterie-09273.jpg

No mutta tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen eli itse hotelliin. Olin ihastellut Miss Claraa parin suosikki-instagrammerini kuvissa jo tovin, joten olin iloinen löytäessäni hotellista vapaan huoneen, vaikka lukitsimme lähtömme vain pari viikkoa ennen h-hetkeä. Päädyin lopulta bookkaamaan meille pienen sviitin, ja lisätila osoittautui äärettömän fiksuksi valinnaksi, sillä sairastelun takia jouduimme olemaan sisällä melkein koko lauantain.

Parasta hotellissa oli sen materiaalivalinnat. Tumma kalanruotoparketti ja seinäpanelointi oli kaunis. Lattia oli vanhoista kuvista päätelleen alkuperäinen (ainakin osassa huoneista) ja petsattu myöhemmin tummaksi. Ja lattian nostaminen seinälle paneeliksi oli nerokas idea.

20180224Coterie-09632.jpg
20180224Coterie-09665.jpg

Myös huoneen layout oli fiksu. Kylpyhuone ja vaatesäilytys jäivät olohuoneen ja makuuhuoneen väliin antaen illuusion erillisestä vaatehuoneesta. Ja olohuoneen ikkunan eteen rakennettu matala kaapisto oli paitsi kaunis, myös funktionaalinen ratkaisu. Se kätki sisäänsä mm. minibaarin ja säilytystilaa ja siinä oli kiva istuskella ja katsella kattojen yli.

Harkitsen meillekin vastaavaa jättikokoista pyöreää peiliä kylpyhuoneeseen.

Harkitsen meillekin vastaavaa jättikokoista pyöreää peiliä kylpyhuoneeseen.

04.jpg
Kivoja mustavalkoisia printtejä Marimekolta. Tykkään etenkin tuosta kalanruodosta &lt;3

Kivoja mustavalkoisia printtejä Marimekolta. Tykkään etenkin tuosta kalanruodosta <3

Olohuoneen kalustus oli sen sijaan aika keskinkertainen; etenkin ballerina-aiheiset julistetaulut osuivat silmään sekä huoneissa että hotellin muissa tiloissa.

Sijainti on itselleni tyylin lisäksi hotellin tärkein kriteeri ja olen sen suhteen aika kranttu – etenkin Tukholmassa, jota jo vähän tunnen. Miss Clara sijaitsi n. kymmenen minuutin kävelymatkan päässä NK:sta pohjoiseen. Eli sijainti oli suht keskeinen, muttei kuitenkaan keskellä kauneinta Tukholmaa. Alueista Östermalm on suosikkini – lähellä keskustaa, pikkuputiikkeja, merta ja W:n suosimaa Junibackenia.

05.jpg
20180224Coterie-09498.jpg
20180224Coterie-09563.jpg

Aamupalasta Miss Clara saa korkeat pisteet. Olen ollut itse herkkulakossa tammikuun puolivälistä saakka (minun kohdalla vain totaalikieltäytyminen toimii, heh), mutta Patrik maisteli vuoroaamuin niin pannukakut kuin letutkin kerman ja hillon kera hymyssä suin :)  Myslejä, jogurtteja, leipiä, leikkeleitä, erilaisia hedelmiä jne. jne. oli montaa sorttia. Ja hotellin ravintola näytti olevan kovin täydenoloinen iltaisin, joten uskaltaisin suositella sitäkin.

Erityismaininta vielä super mukavasta henkilökunnasta. Miinusta taas kylpyammeen puuttumisesta.

20180224Coterie-09383.jpg
20180224Coterie-09392.jpg
20180224Coterie-09394.jpg
20180224Coterie-09535.jpg

+ Materiaalivalinnat

+ Kiintokalusteet huoneissa

+ Tilaa vaatesäilytykselle (ainakin sviitissä)

+ Avulias ja ystävällinen henkilökunta

+ Hyvä brunssiaamiainen (ja oletettavasti myös ravintola)

+ Keskeinen sijainti…

– … mutta ison meluisan kadun varrella; ei veden äärellä

– Vain viidessä hotellin huoneista on amme

– Huoneen kalustus aika keskinkertainen (paitsi sängynpääty oli kaunis)

– Kumpikin huoneiston kahdesta tv:stä tökki ja jumitti pahasti (vaikka niitä käytiin korjaamassa)

20180224Coterie-09635.jpg
20180224Coterie-09640.jpg
20180224Coterie-09648.jpg
Uskaltauduin myös kameran toiselle puolelle :) Nämäkin itse kuvaamiani - kaukosäätimellä ja standillä saa paljon aikaiseksi.&nbsp;

Uskaltauduin myös kameran toiselle puolelle :) Nämäkin itse kuvaamiani - kaukosäätimellä ja standillä saa paljon aikaiseksi. 

Menisinkö uudelleen? Mahdollisesti. Mutta luultavasti mieli tekee kokeilla ensi kerralla taas jotain uutta. :) Leppoisaa sunnuntaita ja kysykää jos unohdin jotain!

Vitamin D and SEA from Tenerife

Terveiset jälleen kotisohvalta! Edellisestä postauksesta ehtikin vierähtää reilu viikko piipahtaessamme tässä välissä Teneriffalla. Olin niin täpinöissäni ensimmäiset päivät, etten millään malttanut jumittua läppärin ääreen. Ja matkan puolivälissä sairastuin auringonpistokseen, nestehukkaan tai johonkin vatsapöpöön, joten olo oli varsin heikko eikä kirjoittaminen ollut päällimmäisenä mielessä…

Vaikka sairasteluni hieman varjosti matkan jälkimmäistä puoliskoa, yllätti Teneriffa erittäin positiivisesti! Olin käynyt Kanarialla edellisen kerran lapsena, ja mieleen oli jäänyt lähinnä suomenkieliset ruokalistat sekä tuliaisiksi tuodut paksut ”kultaiset” kaulaketjut. ;)

Nyt ainakin saaren eteläosassa sijaitseva Costa Adeje näyttäytyi huoliteltuna, modernina lomakeitaana. Etenkin Playa El Duque:n rantakaistale lähistöineen oli erityisen kaunis ja rauhallinen. Adejen itäpääty ja oli jo selvästi vilkkaampi. Sen rantabulevardia reunusti rihkamakaupat ja ravintoloiden sisäänheittäjät toivat mieleen muistot 80-luvun lopulta… Joten kannattaa hotellia valitessa tarkkaan selvittää millaisella alueella se sijaitsee. Meidän hotelli sijaitsi kivasti juuri näiden maailmojen puolivälissä. Joten lounaalla saattoi käydä edullisesti rennossa rantaravintolassa ja iltapäivällä saattoi suunnata Adejen länsipuolen siisteihin ja rauhallisiin maisemiin.

Äidin aurinkolasit olivat vastustamattoman huokuttelevat. :) Laavaperäinen rantahiekka oli paikoin varsin tumma. 

Varpaiden kastelu Atlantissa oli matkasta parasta pikkumiehen mielestä.:) Tein valkoisen pellavahaalarin W:lle itse ennen reissua. Ja se oli aivan nappivalinta! Suojasi jalkoja kärrytellessämme auringolta ja kivan vilpoinen kuitenkin. 

 

Yhtenä päivänä vuokrasimme auton ja suuntasimme La Lagunan vanhaan kaupunkiin. Muutama tunti vierähti nopeasti kauniilla pikkukujilla kävellen.  La Laguna sijaitsee saaren pohjoisosassa ja siellä oli selvästi viileämpää. Pipo ja villatakit tulivat tarpeeseen.

Ykkösvaihtoehtoni retkikohteeksi olisi kuitenkin ollut pieni Mascan kylä, joka sijaitsee 600 metrin korkeudessa saaren länsirannikolla upeissa vihreissä maisemissa suuren rotkon laidalla. Patrikin sisko suuntasi sinne puolisonsa kanssa ja kehui paikkaa kovasti. Samalla hän vahvisti epäilyni siitä, ettei se ole lapsiperheen kohde. Vaellusreiteillä oli kuulemma paljon irtokiviä, joten lasten kanssa sinne ei ole mitään asiaa. Myös serpentiininlailla mutkitteleva tie olisi ollut ainakin meille varmasti stressaava kokemus. Emme yleensä riitele juuri koskaan, mutta autossa tunteet monesti kuumenevat, heh. 

Kiitokset Patrikin siskolle puolisoineen upeasta kuvasta! 

Myös saaren suosituin retkikohde, tulivuori Teide, jäi meiltä väliin, sillä alle kolmevuotiaat eivät voi mennä huipulle ilmanohenemisen takia. Mutta kaikkiaan matkasta jäi vahvasti tunne, että palaamme Teneriffalle ja Teidelle vielä. :) Kohtuullisen pituinen lento ja ei-niin-polttava, puolipilvinen 20-24 asteinen sää sopivat meille paremmin kuin hyvin.

Patrik viihtyisi vedessä vaikka joka päivä - säällä kuin säällä. :) Ihanaa kun W kasvaa, niin pojat saavat toisistaan seuraa vesileikkeihin! 

Yksi äidin lempikuvista (vaikka tukka onkin tuulen sekoittama)

Kirjoitan vielä erillisen postauksen matkarattaistamme ja listaan siinä samalla vinkkejä pienen vauvan kanssa matkustamiseen. Joten palataan vielä matkatunnelmiin ensi viikolla! Sitä ennen kuitenkin luvassa joku sisustusaiheinen postaus. Eli kuulumisiin!