Miten tähän päästiin eli perusperiaatteet joita noudatimme
Kuten jo aiemmin kirjoitin, toteutimme unikoulun Unijunan Liisa Niskakankaan oppien avulla. Verkossa olisi varmasti kaikki tarvittava info onnistuneeseen unikouluun – jos vain teitäsi mistä etsiä ja mihin luottaa… Liisan ohjauksessa parasta oli se, että ohjeet räätälöitiin meidän lähtötilanne ja päämäärät huomioiden, ja se että saatoimme esittää juuri meitä askarruttavia kysymyksiä. Tässä kuitenkin yleisellä tasolle ohjeita, jotka varmasti pätevät useampaan pieneen nukkujaan. Osa on tullut Liisan ohjeista ja osa on tarttunut matkaan aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta:
Päivään selkeä rytmi ja riittävästi unta päivällä. Mitä tutumpaa kaavaa päivä noudattaa, sitä helpompi on pitää kiinni sovituista nukkumaanmenoajoista ja sitä varmemmin myös päiväunet onnistuvat. Ja hyvin nukuttuja päiväunia seuraa tyypillisesti myös rauhallinen nukahtaminen ja levollinen yö. Eli aikuisilla toimiva strategia ”valvon nyt, niin yöllä sitten nukuttaa paremmin” ei päde pikkuisiin lainkaan.
Aiemmin nukuimme vain kahdet päiväunet. Näin jälkikäteen hämmästelen miten ihmeessä pärjäsimme niillä, sillä pikkumies hieroo silmiään ilmeisen unisena päiväunien lähestyessä nykyisellä kolmenunenstrategialla.
Iltaan tutut rutiinit, jotka toistuvat johdonmukaisena illasta toiseen. Meidän tapauksessa aloitamme iltapuuron hieman ennen seitsemää. Sen jälkeen on vielä lyhyt leikkihetki (hieman sen mukaan miten pitkään syödessä on mennyt) ja vaipanvaihto. Tämän jälkeen viimeinen imetys valot päällä. Sen jälkeen isä lukee aina tutun iltasadun hämärässä ja laulaa tutun iltalaulun.
Maitoa ei tarjoilla yöllä itkuun. Tämä on koko unikoulun ydin. Kokonaan maidosta ei ole kuitenkaan pakko kerralla luopua, vaan maitoa voi antaa edelleen kerran tai pari yössä niin, että herättää lapsen ENNEN kun hän ehtii sitä pyytää. Jos lapsi ehtii herätä, hänet rauhoitetaan unille sylillä/puheella/suhinalla (riippuen missä vaiheessa unikoulu on) ja vasta hetken unien jälkeen nostetaan syömään. Ideana on, että lapsi on syödessä puoliunessa eikä melkein edes tajua syöneensä. :) Maidon jälkeen lapsi nostetaan takaisin omaan sänkyynsä (eikä jää äidin kainaloon).
Vaikeroivaa lasta rauhoitetaan mahdollisimman vähäeleisesti ja vanhemman tukea vähennetään systemaattisesti asteittain. Ensimmäisinä öinä itkuun vastattiin sylillä ja silittelyllä, mutta luonnostaan pystyimme vähentämään kosketusta jo muutaman yön jälkeen ja siirtymään (lähes) pelkkään puheeseen ja suhinaan. Liisa antaa tähän hyvin seikkaperäiset ohjeet, jotka ainakin meille sopivat.
Suunnitelmallisuus, vanhempien vahva sitoutuminen ja johdonmukaisuus. Tutustu aiheeseen (tai palkkaa asiaan perehtynyt unikonsultti) ja päätä e-tu-kä-teen miten toimitte missäkin tilanteissa. Silloin kun tilanne on ”päällä” ja lapsi itkee hätääntyneenä, et halua arpoa miten tulisi toimia. Tilanne kehittyy hyvin nopeasti vanhempien kinaamiseksi ja tiuskimiseksi, mikä ei todellakaan edistä lapsen rauhoittumista. Käytännössä me esimerkiksi sovimme vieläkin ennen päiväunia, mikä on meidän ns. cut off -point, jolloin emme enää yritä jatkaa unia, jos W herää.
Mitä tahansa unikoulua käyttääkin, molempien vanhempien tulee sitoutua siihen sataprosenttisesti. Jos ensimmäisenä yönä kokeilee yhtä ja toisena toista, ei tilanne voi kehittyä parempaan. Rutiineista lapselle muodostuu turvallinen tunne, ja hän oppii mitä sinikantisen ”Hyvää yötä, Puppe” -kirjan esille ottaminen tarkoittaa.
Loppuun vielä muutama sama päiväunikoulusta. Aloitimme sen viikko yöunikoulun jälkeen. Tämä oli Liisankin neuvo, jotta arjesta ei tulisi pelkkää unikoulua, ja jotta vanhempien energia varmasti riittäisi huolelliseen toteutukseen.
Mitään mullistavia ohjeita päiväunikouluun ei ole, vaan se noudattelee hyvin pitkälti samoja ohjeita yöunikoulun kanssa. Eli jälleen tutut nukahtamisrutiinit, mutta kevennettyinä. Meidän tapauksessa sama unilaulu, mutta unikirja on jätetty pois. Tämän jälkeen W laitetaan sänkyyn kuten illalla, toivotetaan hyvät ”yöt” ja mahdollista kitinää rauhoitellaan pehmeällä ”nyt nukutaan” -äänellä ja suhinalla.
Alkuun olin hyvin tarkka ohjeistuksesta (esim. ei syliä enää kolmannen päivän jälkeen), mutta nykyään luen tilannetta ja otan syliin suht nopeastikin, jos näyttää että W on kovin levoton. Kun pohjatyö on tehty, tuntuu, että sääntöjä voi hieman soveltaa.
Jos unta ei tule tuntiin, tehdään ns. dramaattinen herätys, eli poistutaan huoneesta hetkeksi ja tullaan takaisin valot päälle laittaen iloisten tervehdysten kera ilman kun mitään nukahtamisongelmia ei olisi ollutkaan.
