Activity gym from BabyPlus.nl

Tänään jatketaan kids' gear -postausten sarjaa pikkuväen tarvikkeista, joihin olemme olleet tyytyväisiä. Postauksen lopussa on vielä linkit juttusarjan aiempiin julkaisuihin. Yhteistä näille kaikille esiin nostamilleni tuotteille on se, että ne ovat ilahduttaneet paitsi toiminnallisuudellaan, ne ovat läpäisseet myös äidin esteettisen silmän. Ja kaikkia on myös metsästetty pitkään. ;) Useimmat näistä olen joko saanut blogin kautta tai ainakin saanut niistä alennusta, kuten tänään esittelyssä olevasta leikkikaaresta. Lähes poikkeuksetta olen kuitenkin itse ehdottanut yhteistyötä, joten uskon pystyväni kirjoittamaan niistä objektiivisesti.

20160812-Coterie-01917.jpg

No mutta asiaan. Kuvat kertovat tämän Done by Deerin leikkikaaren osalta jo lähes kaiken tarpeellisen, mutta muutama huomio kuitenkin.

Pidämme kaaressa erityisesti siitä, että sitä voi liikutella vapaasti alustalta toiselle. (Useimmat leikkikaarethan ovat kiinni riemunkirjavassa alustassaan.) Välillä kaari onkin meillä sängyn päällä; useimmiten kuitenkin lattialla, sillä kovalla alustalla oleilu kehittää vauvan lihaksistoa ja tasapainoa. Kaari pysyy hyvin pystyssä, mutta vaikka se muksahtaisi kumoon, ei vahinkoa syntyisi, sillä se on varsin pehmeä.

Kaaresta roikkuu kolme hahmoa – krokotiili, sarvikuono ja kivimäinen peilillä varustettu pallo – jotka kaikki pitävät helistäessä hieman erilaista ääntä. Pikku-W:n ylivoimainen suosikki näistä on Kalleksi nimetty krokotiili, jonka sisällä on rapisevaa materiaalia. Krokosta on tullut niin suuri hitti, että se kulkee meidän mukana kaikkialle ja on nytkin täällä saaressa mukana lohduttamassa, jos itku pääsee yllättämään. :)

Tilasin leikkikaaren hollantilaisesta verkkokaupasta Baby Plussalta samalla kun tilasin myös mm. Bugaboo-rattaat, baby sitterin ja paljon muuta. Paketti tuli kätevästi kotiovelle ja hinnatkin olivat kohdillaan. :)

Äiti ilman mitään meikkiä ja koti-lookissa :)Valkoinen villainen kuusikulmio on teetetty olohuoneen mattoa varten ja jätetty alun perin varapalaksi. 

Aiemmat kids' gear -postaukset: 
Bugaboon Buffalo-lastenvaunut 
Babynest unipesä 
Love to Swaddle up -kapalopussi 
Itse tekemämme hoitotaso 
Ja yhteenvetopostaus kaikista tarvikkeista, joita pienokaiselle hankimme.

Yritän saada sunnuntaiksi vielä pikkumiehen kuulumisia ja oppimista käsittelevän pidemmän postauksen, eli palataan taas!