Weeks 6-15 with the baby

Vihdoin ja viimein palaan pikkumiehen kehitystä käsittelevään juttusarjaan! Lopussa tuttuun tapaan myös vanhempien kuulumisia lyhyesti. Ensi viikoistamme voi lukea täältä ja täältä löytyy viikkojen 3-5 kehitysaskeleet. Oli aivan ihana itsekin kerrata niistä meidän kuulumisia. <3

Kymmenessä viikossa on tapahtunut niin paljon! Pikkuinen on oppinut joka viikko jotain uutta, ja vastasyntyneestä on kehkeytynyt jo valpas ja tarkkaavainen pieni poika. <3

Päällimmäisenä tästä periodista jää mieleen pikkumiehen hyväntuulisuus ja rutiinien löytyminen. Edellisessä kirjoituksessani mainitsemani itkuisuus ja mahanpurut ovat (toivottavasti lopullisesti ;)) taakse jäänyttä elämää, ja hoidettavanamme on ollut 14. viikon poikkeuspäiviä lukuun ottamatta iloinen ja energinen pikkumies.

Yhdeksännen viikon kohdalla saimme sydämentykytyksiä kun pikkuinen oli flunssassa. Saimme pyynnön tulla yöllä käymään Lastenklinikalla, kun W oli ollut koko päivän todella todella väsynyt ja häntä joutui herättämään syömään. Pikkuisen yleiskunto voi laskea helposti, jos tukkoinen nenä hankaloittaa syömistä. Hoitajat olivat aivan ihania! Toivotaan silti, ettei tarvitse mennä enää koskaan takaisin... 


Ihana pehmoinen yöpuku on saatu Instagram-yhteistyön merkeissä pieneltä brittimerkiltä Didi and Bud.

Myös rutiinit ovat alkaneet muovautua – siis hyvällä tapaa. Etenkin nyt viimeisen kuukauden olemme yrittäneet kiinnittää asiaan erityistä huomiota. Tavoitteena on, että W nukkuu ensimmäiset päiväunet noin 10-12 ja toiset päikkärit noin 15.30-17.30. Yöunille nuorukainen onkin valmis jo iltakahdeksalta, ja uuden päivän aloitamme jo kuudelta. Herätyskellolle ei ole siis ollut tarvetta. ;)

Riittävä unensaanti on tärkeää lapsen kehitykselle. Pikkuisesta huomaa heti, jos unta ei ole tullut tarpeeksi. Hän ei esimerkiksi jaksa keskittyä kirjankuunteluun tai tarttua leluihin samalla valppaudella. 
Vaikka unta tulee tunneissa mitattuna kivasti, toivoisin, että voisimme hieman muuttaa rytmiä niin, ettei aamuherätys olisi aina ihan kukonlaulun aikaan… Vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan!

Toinen asia josta olen hieman huolissani, on pienokaisen nukahtaminen. Päivisin hän nukkuu molemmat päikkärit manducassa eli minun rinnalla kantorepussa, ja iltaisinkin nukahtaa usein manducaan... Se ei itseäni (vielä) haittaa, mutta olen huolissani, ettei W opi nukahtamaan itsekseen… Neuvolassa rauhoittelivat sanomalla, että 80% lapsista ei osaa näin pienenä nukahtaa ilman liikettä. Mutta en ole täysin vakuuttunut. Mitä mieltä te olette? Onko syytä huoleen? Mikä neuvoksi..?

Yhden tärkeimmistä virstanpylväistä saavutimme kolmen kuukauden kohdalla, kun W oppi kannattelemaan päätään. Jo edellisessä katsauksessani kirjoitin, että viisiviikkoisena hän jaksoi kannatella päätään lyhyitä jaksoja, ja nyt sanoisin, että olemme 98-prosenttisesti maalissa. Lasta nostaessa vielä niskaa kuitenkin hieman varomme.

Leikkiheitki viikolla 10. Harmaa suloinen karhupaita pieneltä tanskalaismerkiltä Lille Spendable, jota myy mm. tanskalainen verkkokauppa The Tiny Tots

Toinen kolmen kuukauden nurkille osunut milestone oli otteen kehittyminen. Harjoittelu jatkuu edelleen, mutta viikolle 11 kirjasimme ensimmäisen havainnoin Sophie-kirahviin tarttumisesta. Vaikuttaisi, että W käyttää vasenta kättään ehkä vielä paremmin kuin oikeaa. Olemmekin arvuutelleet voisiko hän olla vasenkätinen..?

Yksiä ihanimpia hetkiä pikkumiehen kanssa on kun hän nauraa. Ensimmäisen kunnon hymyn hän väläytti kuuden viikon kohdalla ja ensimmäisen naurun muutama viikko myöhemmin, kun häntä kutitti kaulasta puhdistaessamme sitä. Ja 12. viikolla saimme kuulla iloisen hersyvän naurun, kun Patrik ”hyppyytti” pikkuista vatsansa päällä rytmikkäästi. On ihana tunne, kun W alkaa nauraa vaikkapa jostain uudesta hassusta äänestä. Huulien päristely hevosen tapaan on ollut tämän viikon hitti. :)

Myös muu ääntely on mennyt paljon eteenpäin. Kuudennella viikolla pikkumies alkoi vähitellen päästellä ääniä (siis muulloinkin kuin vain kitistessään) ja kunnon jokeltelua kuulimme viikolla seitsemän. Alkuun pikkumies jutteli meille vain kun olosuhteet olivat rauhalliset ja olimme kolmisin kotona. Nyt 15. viikon kohdalla pikkukaveri päästää välillä todella voimakkaitakin kiljahduksia myös muiden seurassa, kun hän innostuu jostain. Ja viikolla 13 hän oppi päristelemään kun pieni puskutraktori. :)

Saaressa 13. viikon kohdalla. Tämäkin yöpyku Didi and Budin mallistosta.

Liikkumisessa ei ole tapahtunut niin paljon kehitystä kun olisin olettanut. Kerroin miten pikkumies kääntyi selältä vatsalleen jo 5. viikon kohdalla. Mutta se oli ilmeisesti silkka vahinko, sillä pikkuinen ei ole osoittanut alun pontevan harjoittelun jälkeen juuri mitään intoa edes kokeilla kääntymistä! Noh, malttia vain – vanhemmille nimittäin. ;)

Katse puolestaan on kehittynyt hurjasti ja meidän olemattomalla kokemuksellakin uskaltaisin sanoa, että siinä olemme edellä. W tykkää kovasti katsella ympärilleen ja seurata ihmisiä. Hän nauttii esimerkiksi istua ruokapöydässä kanssamme ja katsella kun syömme.

Katseluun liittyy läheisesti myös yleinen keskittymisen kehittyminen. Pikkumies jaksaa nykyään ihan eritavalla keskittyä ympäristöönsä ja leikkiin. BabyBjörnin babysitteriin kiinnitettävä puinen lelukaari oli hitti. Taisimme esitellä sen viikon 11 kieppeillä, ja pikkuinen jaksoi keskittyä siihen yhtämittaisesti 20 minuuttia palikoita pyöritellen. Olemme myös alkaneet lukea hänelle yksinkertaisia kirjoja. Eläinkirjat ovat suosikkejamme ja eläinten äänet maatilalta viidakkoon käydään lähes päivittäin läpi. :) Myös Patrikin lapsuudesta tuttu Puppe-koira, jonka kirjoissa on selkeät kuvat, kuuluu lemppareihin.

Lukemisen lisäksi W pitää kovasti laulamisesta. Tikut ja takut, puff lohikäärmeet ja taotaot on palautettu mieleen omasta lapsuudestamme. Koskettavin sanoin sävelletty Puff-lohikäärme oli oma suosikkikappaleeni lapsena. Ei selvitty kumpikaan ilman vuolaita kyyneliä, kun lauloimme sitä ensimmäistä kertaa Patrikin kanssa. <3

Pituutta on tullut edelleen hurjaa vauhtia… Noin sentti viikossa! Painoa sen sijaan saisi olla enemmänkin. Olemme yrittäneet syödä ihan joka välissä taas viime viikot, joten toivotaan, että tilanne olisi parantunut seuraavaan neuvolakäyntiin mennessä.

Pikkuinen on alkanut hahmottaa omaa kehoaan. Viikolla 13 hän löysi jalat ja tarttui niihin koko ajan kun pienokaisen laittoi selälleen. :) Myös sormet eksyvät suuhun tuon tuosta. Sormien syömiseen yhdistyy myös kuolaaminen, mikä kuulemma tulee vielä vain lisääntymään.

Isä kaappasi leikkihetkeen kesken pukemisen 14. viikolla <3 Leggingsit pieneltä brittimerkiltä Rip Rap Clothingilta ja ne on saatu Instagram-yhteistyön puitteissa <3

Entä mitä kuuluu vanhemmille?

Tunnetasolla lapsi on mullistanut kaiken ja tuonut elämäämme niin paljon sisältöä. Isän arkeen lapsi on sen sijaan tuonut alun hektisten viikkojen jälkeen yllättävän vähän muutoksia. Tässä vaiheessa se olen kuitenkin minä, jonka täytyy hoitaa yölliset ruokinnat, joten ei ole mitään järkeä sabotoida meidän molempien unia. Patrik on meistä kahdesta myös huomattavasti herkempi vähille unille, joten hän jatkaa aamuisin vielä pari tuntia unia, kun me heräämme pienen kanssa jo kuudelta. Ja suokoon se isälle, joka tekee tarkkaa keskittymistä vaativaa työtä päivisin.

Omat yöuneni jäävät noin viiteen ja puoleen tuntiin, ja se on tuntunut riittävän varsin hyvin. Valitettavasti en nimittäin osaa nukahtaa juurikaan ennen kahtatoista, ja päikkäritkään eivät ole optio niin kauan kuin pikkuinen nukkuu unensa manducassa… Toisaalta tiesin jo ennen lasta, että pystyn tarvittaessa karsimaan yöunistani varsin helposti. (Käteväksi osoittautunut piirre niinä pöhköinä vuosina, jolloin tein joskus liki satatuntista työviikkoa ;)) Mutta eiköhän tämä korjaannut luonnollisesti siinä vaiheessa kun olen tarpeeksi väsynyt. ;)

Myös painosta muutaman sanan. Paino laski parissa kuukaudessa asiaa yhtään miettimättä 70 kiloon. (Lähtöpainoni oli noin 67 kg ja maksimi meni yli 83 kilon.) Sen jälkeen herkuttelimme luvattoman paljon jäätelöllä ja ties millä makealla. Kunnes kolme viikkoa sitten mitta tuli täyteen ja teimme totaalisen herkkulakon. Molemmat. Meille tämä totaalikieltäytyminen toimii paremmin. En ole käynyt puoleentoista viikkoon vaa’alla, mutta varmasti olen jossain 68 kilon tuntumassa, sillä kaventumisen huomaa ihan silmissä.

Vaikka kiloja ei ole kovin montaa enää pudotettavana, on kehon – etenkin vatsan – koostumus vielä kovin erilainen kuin ennen raskautta. Ja onhan se ymmärrettävääkin, kun miettii miten se on joutunut urakassa venymään. Uskon, että aika kuitenkin parantaa asiaa. Ja liikunta. En ole helmikuun lopun jälkeen tehnyt muuta kuin kävellyt. Mutta tavoitteena olisi potkaista salitreeni lähiaikoina taas käyntiin.

Palataan taas parin kuukauden kuluttua!

Osa W:n vaatteista saatu Instagram-yhteistyön puitteissa.