our baby corner

It’s a girl!

Pahoittelut pitkäksi venähtäneestä viiveestä! Viimein pääsen jakamaan uutiset myös täällä blogin puolella. Instagram-tilejäni (@CoterieOfficial ja @CoterieKids) seuraavat ovatkin jo lukeneet, että perheemme on saamassa neljännen odotetun jäsenen <3 Laskettu aika on jo noin kymmenen päivän päästä, joten loppusuoralla ollaan! Ja jotenkin minulla on tunne, että tämä tulokas tulisi ajallaan (W syntyi kaksi viikkoa myöhässä; juuri ennen kuin synnytys olisi käynnistetty), mutta katsotaan miten äidin vaistot osuvat oikeaan. Olemme luonnollisesti innoissamme – tuleva 3-vuotias isovelikin ainakin suurimman osan aikaa, vaikkei varmasti oikein vielä hahmota, mitä on tulossa.

20190904-Coterie-00997.jpg
W:n vanha sänky jo odottamassa uutta tulokasta. Ja kiitokset vielä ihanille kollegoille söpöstä pallosta ja läksiäisistä!

W:n vanha sänky jo odottamassa uutta tulokasta. Ja kiitokset vielä ihanille kollegoille söpöstä pallosta ja läksiäisistä!

Jäin mammikselle vasta tämän viikon alussa, sillä oloni on ollut mainio, ja itseni tuntien tylsistyisin mikäli aika kotona odotellessa venähtäisi liian pitkäksi. Virallisesti Kelan myöntävät äitiyspäivät ovat siis juosseet jo tovin, mutta jokaisella on siis mahdollisuus kuitenkin valita tekevänsä tukipäivinäkin töitä – tällöin menettää Kelan tuen käytännössä kokonaan, mutta saa toki normaalisti palkkaa.

Mammiksella tulee luultavasti postailtua hieman useammin, mutta katsotaan mikä on fiilis. Ja riippuu tietysti täysin uudesta tulokkaasta, miten hyvin hän nukkuu ja miten hyväntuulinen hän on. Toivotaan, että kaikki menee yhtä hienosti kuin W:n kanssa!

Mammiksella saa tehdä sunnuntaisin töitäkin (oudot nämä säännöt!), joten tulen varmasti tekemään myös kuvaustoimeksiantoja eri brandeille. Saa laittaa sanan kiertämään, sillä itseni tuntien kaipaan mielekästä tekemistä vähintään kerran viikossa :)

20190904-Coterie-00903.jpg
W on todella empaattinen lapsi, joten hänestä tulee varmasti maailman paras huolehtivainen isoveli &lt;3

W on todella empaattinen lapsi, joten hänestä tulee varmasti maailman paras huolehtivainen isoveli <3

Näillä näkymin tulen palaamaan myös toimistolle osa-aikaisesti varsin pian. Tulemme hoitamaan pikkuista Patrikin kanssa luultavasti noin yhdeksän kuukauden nurkille kaksin (sen jälkeen harkittava hoitajaa kotiin), mutta sen sijaan, että jonkimpikumpi olisi joko sata prosenttisesti kotona tai töissä, tulemme jakamaan päiviä joustavasti niin, että oma työpanokseni kasvaa vähitellen. Kelan tukikuviot eivät tätä ”vuorottelumallia” tue, mutta uskon, että meidän perheelle tämä on paras vaihtoehto – saamme olla molemmat vauva-arjessa mukana.

En ole juurikaan tehnyt uudelle tulokkaalle hankintoja – mitä nyt muutaman ihanan mekon jo ostanut; niitä on aivan mahdoton vastustaa! Sain myös yhdeltä ystävältäni (kiitos vielä C!) ihania vaaleansävyisiä vauvanvaatteita, joten muutaman ensimmäisen kuukauden hankinnat taitavat olla kasassa.

20190904-Coterie-01008.jpg
Kunnollisia yhteiskuvia Patrikin kanssa emme nyt tällä kertaa saaneet, mutta onneksi muutaman onnistuneen selfien edes &lt;3  Btw, täydellisen värinen beige t-paitani Totemelta.

Kunnollisia yhteiskuvia Patrikin kanssa emme nyt tällä kertaa saaneet, mutta onneksi muutaman onnistuneen selfien edes <3 Btw, täydellisen värinen beige t-paitani Totemelta.

En ole kameran edessä raskausaikana juurikaan viihtynyt… Mutta viikonloppuna oli pakko ottaa itseäni niskasta kiinni, sillä myös W:n odotusajalta on ihania kuvia muistoina, joten tuntuisi epäreilulta, mikäli Rastas ei aikanaan saisi yhtään kuvaa tästä erityisestä ajasta. (Työnimemme Rastas on W:n antama. Kysyimme häneltä nimiehdotuksia, ja toinen vaihtoehto oli Valas, joten pidimme kiinni ensimmäisessä :))

Nyt edessä on toivottavasti 1-2 seesteistä viikkoa pikkuista odotellessa. Ja tietenkin Design week ja Habitare! Jos suinkin olen vielä silloin yhtenä kappaleesta, aion ottaa viikon ohjelmasta kaiken irti, kun on kerrankin aikaa. Eli pysykäähän kuulolla Insta-stoorien puolella :)

Uusi unikulma

Jouluista torstaita! Toivottavasti viikko on mennyt sielläkin kivasti! Itse olen pakertanut uuden blogipohjan parissa. Tai totta puhuen kopioinut vanhoja postauksia yksitellen uudelle sivustolle kuva kuvalta… Kyllä, juuri niin puuduttavaa kun miltä kuulostaakin.

Uusi blogipohja on ollut valmis jo pidemmän aikaa, mutta olen hartaasti odottanut, että voisin saada blogin siirtoon hieman apua... Nyt kyllästyin kuitenkin lopullisesti odotteluun, joten olen päättänyt selvitä hommasta itse. Vaikka se sitten tarkoittaisikin, että kopioin kaiken yön pikkutunteina käsin. Joten älkää ihmetelkö, jos postailen hetken hieman harvemmin. En malta odottaa, että pääsen viimein päivittämään etusivun kuvan sisustusaiheiseksi! Ja monia kivoja päivityksiä pohjaan myös tulossa. :)

Päivän sisustusteemaan – jo aiemmin lupaamaani uuteen ”baby corneriin” eli pikkuisen unikulmaan. Vuokra-asuntomme makuuhuone on varsin tilava. Toisessa päässä on lasisilla liukuovilla varustetut vaatekaapit ja toisessa päässä ikkuna sekä pikkuisen sänky. Ja näiden väliin jää meidän parisänky ja vielä vähän leikkitilaakin. Huone on korkea, mikä lisää ilmavuutta entisestään. Arvioilta noin 2,8 metriä, mikä on tyypillistä Taka-Töölön 20-30-luvun taitteen taloille.

Seinät on sävytetty sinertävän harmaalla. Rauhoittava väri sopii etenkin makuuhuoneeseen. Täällä onkin käytetty kaikissa seinissä hieman sävyä – makuuhuoneessa eniten – ja se onkin ollut hyvä ratkaisu. Myös vanha puulattia on nimittäin valkoinen, joten valkoisilla seinillä kokonaisuudesta tulisi helposti tylsä.

Takaisin varsinaiseen teemaan eli pikkuisen unikulmaan. Se on saanut piristystä uusista julisteista, jotka esittelinkin teille jo muutama postaus aiemmin. Myös suloiset Done by Deerin petivaatteet ovat uutukaisia, jotka olen saanut Instagram-yhteistyön puitteissa. Tämän tanskalaismerkin tuotteissa usein seikkaileva norsuun ei voi olla ihastumatta. :) Myös kuutiot sängyn edustalla ovat heiltä sekä sängyllä pötköttelevä pehmoinen Elphee.

Palataan unikulmaan lähiaikoina, sillä kuten @CoterieKids:n Instagram-tiliä seuraavat, olen ehtinyt kuvata siitä jo jouluisemmankin stailauksen. Ja palataan myös meidän unikouluun vielä tämän viikon lopulla. On ollut ihana kuulla teidän kokemuksista, joten kiitos kaikista viesteistä niin kommentteihin kun inboxinkin puolelle! <3

Julisteuutuuksia

Tervehdys jälleen! Ennen kuin kurkistamme uuden kotimme baby corneriin kokonaisuudessaan, jaoinkin postauksen kahteen osaan ja esittelen ensin uudet julisteemme. Teen Instagramin puolella yhteistyötä pienen brittimerkin Rory and the Bean:in kanssa, ja sain sen puitteissa i-ha-nia lastenhuoneen julisteita kuvattavaksi. Valitsin listalta suosikkejani ja totta puhuen ihan sattumalta ne osuivat niin hyvin yksiin, että päätin tehdä niistä yhden suuremman kollaasin. Ja ainakin omaan silmään näyttää todella kivalta. :)

Kuulostan jo varmasti rikkinäiseltä levyltä, mutta julisteet ovat niin äärettömän helppo tapa uusia minkä tahansa huoneen ilmettä. Tai ylipäänsä tuoda lisäilmettä tilaan – etenkin jos seinät ovat vielä valkoiset. Etenkin tuo tummalla pohjalla oleva kuu on äärettömän hyvä valinta valkoisten seinien pariksi.

Edit Juuri huomasin, että Rory and The Beanilla on Instagramissa huikean hyvä Black Friday -kamppis: Kaikki tilaukset -35% koodilla BF16 sunnuntaihin 27.11. saakka!

Kiinnitin printit jälleen washiteipillä, mutta ensimmäistä kertaa en meinannut saada teippejä pois julisteita vahingoittamatta. Joten olkaa varovaisia, jos innostutte tilaamaan. Myös klipsien takana on teipit.

Myös Miffyn hieno iso nahkainen rusetti ansaitsee maininnan. Se on isälle isäinpäivälahja For Minis et Mommiesin uudelta merkiltä Boys n Bros:lta. Sopii niin hyvin kyllä Miffylle, että katsotaan koska se liikenisi isän käyttöön. ;)

Palataan vielä huomenna niin esittelen teille iiihanan kuvakirjan, jonka sain tällä viikolla Fotoyks:ltä. <3