Kauden trendikkäin sohva

Massproductions_01.jpg

Patrikin ystävä kysyi suosituksia kivoista sohvista, joten sain hyvän syyn tehdä postauksen aiheesta. :) Sohvien muotokielessä on viimeisen vuoden aikana tapahtunut selvä käänne, kun markkinoille on alkanut tulla yhä enemmän pehmeälinjaisimpia sohvia, joissa on kauniita orgaanisia, kaarevia ja pyöreitä muotoja. Viimeisen vuosikymmenen pintansa ovat pitäneet varsin minimalistiset kulmikkaat sohvat. Alkuun niiden muodot olivat raskaampia ja nyt viime vuodet mallistoihin on pulpahdellut varsin siroja linjakkaita versioita.

Lähde: Annaleena Leinon Instagram-tili

Lähde: Annaleena Leinon Instagram-tili

Nyt puhaltaa kuitenkin aivan uudet tuulet. Uusimmat pehmeälinjaiset, pyöreät ja täyteläiset sohvat poikkeavat tyyliltään todella selkeästi skarpeista suoralinjaisista edeltäjistään. Ja ainakin minun silmään ne näyttävät ihanan raikkailta ja tyylikkäiltä! Jopa siinä määrin, että olen alkanut harkita uuden sohvamme myymistä ennen kuin olen avannut sitä edes paketista, heh. Note to self: älä enää koskaan tee huonekaluostoksia ennen kuin olet muuttanut uuteen kotiin! Jo puolessa vuodessa voi tapahtua paljon. Aika hitaastihan tyylisuunnat kalusteissa yleensä muuttuvat, mutta nyt tunnutaan olevan poikkeuksellista isomman käännöksen kohdalla.

Lähde: Annaleena Leinon Instagram-tili

Lähde: Annaleena Leinon Instagram-tili

Ensimmäiset stylistit, joiden huomasin suosivan tätä pyöreää linjaa löytyvät lahden takaa Ruotsista. Annaleena Leino on Tukholmassa asuva suomalaistaustainen stylisti/suunnittelija/bloggari, jonka nimeän tällä hetkellä lempistylistikseni. Hänen Instagram-tili löytyy täältä. (Tapasin hänet pikaisesti helmikuussa Tukholman Design Weekilla ja hän vaikutti äärettömän mukavalta ja lämpimältä ihmiseltä.) Annaleena on onnistunut luomaan aivan oman kädenjäljen, jossa taide on vahvasti läsnä ja joka näyttää uskomattoman raikkaalta. Toinen pyöreitä muotoja suosiva henkilö on Ruotsalainen tähtistylisti Lotta Agaton, jonka Instargram-fiidi löytyy täältä. Molemmat ehdottomasti seuraamisen arvoisia!

Lähde: Lotta Agatonin Instagram-tili

Lähde: Lotta Agatonin Instagram-tili

Upeita orgaanisia muotoja löytyy mm. ruotsalaiselta Mass Productionsilta (jolta kansikuvakin on lainattu) sekä yksi upea klassikkomalli Freeform Vitralta, jota oli ainakin jossain vaiheessa myös Helsingin Artekissa esillä.

Leppoisaa minilomaa siitä nauttiville! Ja palataan viimeistään viikonloppuna remonttikuulumisten merkeissä :)

Kohta se on täällä! Meidän Timberwise-parketti, jee!

20180505Timberwise (3 of 7).jpg

Onpa ollut ihana aurinkoinen lauantai! Vappu ja edeltävä viikonloppu menivät pitkälti töiden merkeissä paria hallitusmateriaalia valmistellessa, joten nyt on ollut ihana keskittyä vain perheeseen. Ja muutaman kuvankin ehdin räpsäistä päivemmällä pikkumiehen nukkuessa parin tunnin päikkärit. :)

W on ollut pienestä pitäen hyvä nukkuja. Hän on nukkunut jo kuusikuukautisesta lähtien täysiä 9-10-tuntisia öitä. *Koputtaa puuta*. Vain silloin kun hän oppi puolitoistavuotiaana kiipeämään pois pinnasängystä, meillä oli vaihe, jolloin hän hiippaili keskellä yötä makuuhuoneeseemme. (Mikäli unijutut kiinnostavat enemmänkin, kannattaa lukea kolmen jutun sarja unikoulustamme täältä. Sen ansiosta W:n unet lähtivät heti oikeille raiteille ja ovat niillä pysyneet.)

Propsina Timberwisen upea kuvasto, nahkainen Design Torgetista Tukholmasta ostettu avaimenperä (plus avain, josta en tiedä mihin se käy) sekä Japanilaista keramiikkaa Hasami Porcelainilta

Propsina Timberwisen upea kuvasto, nahkainen Design Torgetista Tukholmasta ostettu avaimenperä (plus avain, josta en tiedä mihin se käy) sekä Japanilaista keramiikkaa Hasami Porcelainilta

Takaisin sisustusteemaan. Timberwisen parketti saapuu ensi viikon perjantaina – siis alle viikon kuluttua! Joutuu melkein nipistämään itseään; niin pitkään sitä onkin jo odoteltu ja toimitusta siirretty kerta jos toinenkin. Suurkiitokset vielä tätäkin kautta Timberwiselle heidän kärsivällisyydestä!

En ole tainnut täällä blogin puolella vielä paljastaa millainen lattia meille on saapumassa..? Joten taidan pitää teidät vielä hetken jännityksessä! (@CoterieOfficial:n Instagramia seuraavat ovat kyllä jo saaneet vihiä mitä on luvassa :))  Sen voin vihjata, että varsin uniikki lattia on tulossa. Aika rohkeakin valinta, mutta me molemmat rakastuimme siihen ensi silmäyksellä viime syksyn Habitaressa. Tai no, minä rakastuin ensin. Patrik ei ollut alun perin messuille edes tulossa, mutta arvasi heti mistä oli kyse, kun s-postiin kilahti kutsu Timberwisen osastolle. Varsin penseänä sain suostuteltua hänet katsomaan lattiaa seuraavana päivänä, ja riemuni oli suuri, kun hänkin ihastui siihen.

20180505Timberwise (6 of 7).jpg
20180505Timberwise (5 of 7).jpg

Meillä on kaikessa sisustamisessa ja remontoinnissa sellainen periaate ja toimintatapa, että minä ehdotan Patrikille eri vaihtoehtoja huolellisen harkinnan tuloksena. Mutta Patrikilla on kaikkeen veto-oikeus. Välillä se kieltämättä ärsyttää, sillä minä olen se joka jo työnikin puolesta seuraan sisustusjuttuja laaja-alaisesti ja Patrik ei lainkaan. Mutta oikeasti se on vain hyvä, että vain kaikkein parhaimmat ideat ja kalusteet pääsevät jatkoon, kun ne menevät kahden vaativan seulan läpi. :)

Palataan parkettiasioihin jahka lattiamme asennus on alkanut :)

20180505Timberwise (7 of 7).jpg