Bedroom decor updates from Tuutilulla.fi

Tervehdys! Viikko alkaa hieman epävakaissa merkeissä, mutta ei anneta sen lannistaa! Päätimme jäädä koko viikoksi kaupunkiin, vaikka pikkuinen terve jo onkin. Saaressa oleilun ja sairastamisen jälkeen tuntui, että W:llä meni taas pari kertaa totutella kärryttelyyn kaupungin hälinässä. Voi olla että itkuisuus oli sattumaakin… Mutta tuntuu, että nyt täytyy taas saada kaupunkirutiineista kiinni, ennen kuin harkitsemme seuraavaa pakomatkaa maalle. Lisäksi ensi viikonloppuna vietetään pupusen nimenantojuhlaa meillä täällä kotona, joten siinäkin riittää järjesteltävää. :)

Tänään esittelyssä Tuutilulla.fi verkkokauppa, josta tein ihastuttavia löytöjä. Valikoimista löytyy mm. blogeissa paljon nähtyjä ns. Adventure-mattoja ja lightboxeja, ja olinkin todella iloinen löytäessäni niitä kotimaisesta liikkeestä. <3 On kiva tukea paikallisia verkkokauppoja, ja myös ihan ekologisuutta ajatelle on järkevämpää toimittaa tavarat suurina yhteiskuljetuksina Suomeen, kuin yksittäisinä pikkupaketteina tuote kerrallaan ympäri maailmaa.

Ohessa kymmenen suosikkiani Tuutilullan valikoimista. Matto jäi vielä odottamaan, mutta valoboksi ja muutama muukin hankinta ilahduttavat jo makuuhuonettamme. <3

1. Roar-juliste 12,90€ 2. DIY paperipussi 6,90€ 3. Lightbox A4 39,90€ 4. Pingviinihelistin 13,90€ 5. Iso Pilvi yövalo 120€ ja pieni 13,95€ 6. Adventure rug 55€ 7. Maatuskat 24,90€ 8. Sweet Animals viiri 16,5€ 9. Textboard 33,90€ 10. Pilvireppu 17,90€

Tuoli Vitran klassikko ja antiikkinen yöpöytä Bukowskis marketista. Molemmat taulut olen tehnyt itse. Apina Pentikiltä ja maitopullotyyny The Milk Collective. Textbard Tuutilullasta; metallinen rasia Iittalan. 

Tämä puinen Tuutilullan textboard on noussut lempparikseni! Alun perin suunnittelin vieväni sen kesäpaikan tulevaan lastenhuoneeseen, mutta katsotaan raaskinko ”luopua” siitä. Marimekon pieni maljakko kuuluu niin ikään alkukesän hankintoihin. 

Myös maatuskat Tuutilullasta. <3

Löysin Fredalta Papershopista ihastuttavia Lulu & Helinan kortteja harmaan ja turkoosin sävyissä. Lähikuva katsottavissa Coterie Kidsin Instagram-tililtä :) Korteilla on superhelppo päivittää minkä tahansa huoneen ilme hetkessä!

Nyt on tullut niin monta postausta makuuhuoneestamme, joten lupaan, että viimeistään ensi viikolla kurkistetaan myös keittiön suuntaan. Toteutin vaatehuoneeseen kivan DIY-jutun, joten siitä ja pikkuisen tyylistä tulossa postaukset myös :)

Ihanaa lomaviikkoa kaikille onnekkaille!

Tuutilullan tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Weeks 3-5 with the baby

Pikku-W täytti perjantaina jo viisi(!) viikkoa, joten ajattelin jälleen jakaa hieman vauvakuulumisia ja taltioida näitä ainutlaatuisia hetkiä myös kirjallisesti.

Päällimmäisenä viime viikoista jää mieleen W:n hurja kasvaminen. Pikkumiehemme painoi syntyessään 3970 grammaa ja (kotimittausten perusteella) painoa on nyt jo yli viisi kiloa! Painoa on tullut (alun pudotuksen jälkeen) 200-300 gramman viikkovauhdilla. Myös pituutta W on venähtänyt selvästi. Synnytyskertomukseen kirjattiin Kättärillä 51 senttiä, mutta äidin mielestä jalat olivat mitatessa koukussa. Itse saimme jo pari viikkoa sitten mittaustulokseksi 56 senttiä (voiko vauva venähtää kolmessa viikossa viisi senttiä???). Seuraava neuvola on kesäkuun puolivälissä, joten silloin viimeistään näemme missä mennään kasvukäyrällä. Kuten ehkä huomaatte, tämä pituus on äidille tärkeä asia. ;)

Kasvun näkee hyvin konkreettisesti siinä, että ensimmäiset vaatteet ovat jo auttamattomasti pieniä. Ja vaipoissakin olemme jo siirtyneet newborn 1:stä kokoon 2. Nyt viimeistään ymmärrän vanhempien huokailut siitä, miten nopeasti lapset kasvavat!

Meillä on edelleen mennyt todella hyvin, joskin pikkuherra on ollut selvästi itkuisempi kuin ensimmäisinä viikkoina. (Tai joko uskaltaisin käyttää tässä kohden jo imperfektiä? Ihan viime päivät ovat nimittäin menneet paljon paremmin!) Känkkäränkkä tulee pintaan mahanpurujen yhteydessä satunnaisesti pitkin päivää. (Thank god itkuisuutta ei ole esiintynyt vielä öisin.) Todennäköisesti ilmavaivat johtuvat ”vain” suoliston normaalista kehittymättömyydestä ja vaivojen pitäisi helpottaa kuuden ikäviikon jälkeen. Mutta olen varmuuden vuoksi nyt tovin tiukemmalla ruokavaliolla (maidoton, munaton, gluteiiniton ja soijaton), jotta näemme onko sillä vaikutusta itkuisuuteen.

Kolmannen viikon käynnistyessä pikkunyyttimme sai vatsavaivojen lisäksi myös erilaisia näppylöitä. Ensin pikkufinnejä otsaan ja lopulta punaisia näppylöitä kasvojen reunoille ja kaulaan sekä niskaan. Nämäkin kuulemma kuuluvat vauvan elämään ja aika on niihin paras lääke. Onneksi näpyt eivät kuulemma kutita pienokaista eli kiusa on vain esteettinen.

Ensimmäiset perhekuvat napattiin viikko sitten eli W:n ollessa kuukauden ikäinen. Suurkiitokset vielä Katriinalle kuvausavusta! <3 

Liikkuminen ja aktiivisuus ovat menneet kolmessa viikossa hurjasti eteenpäin. Kun ensiviikkoina pienokaiselle riitti, että häntä piti ihokontaktissa rinnalla, vaatii pikkuherra jo huomattavasti enemmän virikkeitä ja viihdytystä. Välillä tuntuu, että vanhemmat saavat keksiä sirkustemppuja aamusta iltaan pitääkseen pienokaisen tyytyväisenä. ;) Noh, tämä liittyy kyllä yllä mainitsemaani itkuisuuteen ja mahanpuruihin, jolloin tuntuu, ettei mikään meinaa auttaa. Kiltteinä päivinä W viihtyy paremmin paikoillaan.

Liikkumisesta mainittakoon erityisesti käsien heiluttelu. En tiedä kuvittelemmeko vain, mutta tuntuu, että W yrittäisi tarttua (tietenkin onnistumatta) kaukanakin oleviin esineisiin, joita hän katsoo. (Vauvat eivät käsittääkseni ymmärrä etäisyyksiä.) W osaa myös jo kääntyä kyljelleen. Vatsalleen hän ei vielä ilman avustusta pääse, ja se kun häntä harmittaa.

Myös katse on kehittynyt. Saattaa olla vain sattumaa, mutta välillä W on onnistunut seuraamaan jotain esinettä tai kasvoja katseellaan. Katseeseen on tullut myös pitkäjänteisyyttä – etenkin Pilvilinnan mustia pilviä hän voisi tuijotella minuuttitolkulla! Välillä taas katse tuntuu olevan ihan hakusessa ja kohdistaminen metsässä. Alle vuoden ikäiset katsovatkin usein kieroon, mikä näyttää kieltämättä varsin pelottavalta. Mutta on siis aivan normaalia.

Entä vanhempien kuulumiset? Äidillä on nyt kaikki tikit parantuneet; nelisen viikkoa siihen meni. Niin ja eilen juoksin vahingossa muutaman sata metriä kauppareissulla ja se tuntui hyvältä. (Unohdin kiireessä, ettei ennen kuutta kuukautta tulisi juosta.) Paino tippui kolmessa viikossa pari kiloa, mutta taidan joutua käyttämään tässäkin imperfektiä – viime päivien herkuttelu on varmasti vienyt sitä ylöspäin… Paino näyttäisi kyllä siis tippuvan suht helposti jos vain malttaisi pysyä herkuista kaukana. :) Niin ja viikko sitten olin ensimmäistä kertaa erossa pikkuisesta noin tunnin kuvatessani Katriinaa. Oltiin ihan tässä naapurissa muutaman minuutin kävelymatkan päässä, joten ei tuntunut yhtään pahalta. Päinvastoin, tuntui levolliselta jättää pikku-W:n maailman parhaan hoivaajan eli isän syliin.

Myös isä on palannut lähemmäs arkirytmiä eli alkanut käydä silloin tällöin salilla. Ja eilen hän juhli pienokaisen varpajaisia ja me pärjäsimme kotona hienosti kaksin. :)

Käsittelin kahteen yllä olevaan kuvaan yhden tyynyt harmaaksi. Miltä näyttää teistä; näkyykö editointi selvästi..? Itse en osaa objektiivisesti arvioida. 

Ensi kerralla luvassa todennäköisesti postaus upeista lankkulattioista. Eli palataan alkuviikosta. Rentouttavaa sunnuntaita!

P.S. Olisi kiva kuulla onko siellä ruudun toisella puolella (suht) samanikäisiä kavereita? :)

Niin ja ensimmäisiä viikkojamme käsittelevä postaus löytyy täältä. Jatkossa W:ä käsittelevät postaukset löytyvät tägin www.coterie.fi/tags/our-baby alta.

Note to self: Pese aina jalat ennen jalkakuvauksia. :) 

First weeks

Aurinkoista keskiviikkoa! Pikkuinen täyttää huomenna jo kaksi viikkoa (aika on mennyt käsittämättömän nopeasti!), joten ajattelin hieman laittaa kuulumisia. Haluan ennen kaikkea meitä itseämme varten dokumentoida pikku-W:n ensimmäisen hymyn, haparoivat askeleet ja sen yön, jolloin hän kömpii ensimmäisen kerran itse viereemme. <3 Ja ainakin ystäville, sukulaisille ja tuttaville tämä on myös varsin tehokas tapa jakaa kuulumisia. Ja toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on tulevia äitejä ja isiä, joita vastasyntyneen ensiaskeleet kiinnostavat. :)

Ensimmäiset viikot kotona ovat menneet kaikkiaan todella hyvin. Emme ole kamppailleet useiden tuntien itkukohtausten kanssa (toivottavasti naapureilla on sama käsitys ;)) ja sekä isä että äiti saivat alun ”huonoimpinakin” öinä nelisen tuntia unta. Maidontuotanto lähti nopeasti käyntiin jo sairaalassa ja imetyskin alkaa vähitellen sujua. Tosin imetysasentorepertuaarissa on tasan tarkalleen yksi ainoa kylkiasento, jonka sekä äiti että poika osaavat, mutta harjoitus tekee mestarin.

Olimme varautuneet siihen, että ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat intensiivisiä: pikkuinen joko nukkuu, syö, kakkaa tai itkee, ja kaikki nämä vaativat vanhempien apua ja läheisyyttä. Myös nukkuessa haluamme olla mahdollisimman lähellä, mieluiten ihokontaktissa.

Alla muutamia havaintoja pikkuisen kahdelta ensimmäiseltä viikolta sekä pikku-W:n että vanhempien näkökulmasta.

Little W’s first 2 weeks

• Pikku-W venyttelee paljon; haukottelee antaumuksella ja oikoo jäseniään niin, että koko selkä taipuu kaarelle. Samalla hänellä on kasvoillaan maailman tyytyväisin ilme! Vienoon hymyyn päättyvä ”the look” tulee kasvoille myös maidonjuonnin jälkeen ja välillä myös unessa.
• Paino lähti heti nousuun jo sairaalassa. Neuvolatäti kävi luonamme pikku-W:n 5. päivänä ja paino oli enää 10 grammaa syntymäpainon (3970 g) alle. Alhaisimmillaan paino tippui sairaalassa viisi prosenttia, mikä on täysin normaalia.
• Utelias ja tarkkaavainen pikkuherra pystyy fokusoimaan katsettaan lyhytkestoisesti. Esimerkiksi valo / ikkuna kiehtoo häntä kovin. Ja en tiedä kuvittelemmeko vain, mutta tuntuu, että jo ensimmäisellä viikolla hän jäi välillä katsomaan kasvojamme ja esimerkiksi hoitopöydän yläpuolella olevaa mobilea. Suurimman osan ajasta katse kuitenkin vielä harhailee. 
  Kymmenentenä päivänä teimme myös ns. kielitestin. Eli näytin pikkuiselle kieltä noin 30-40 sentin päästä ja kuinka ollakaan – hän matki välittömästi ja työnsi kielensä ulos! Eli a) pikkuinen näkee jo ainakin tuolle etäisyydelle ja b) oppii koko ajan mm. meitä tarkkailemalla ja matkimalla. Jännittävää!
• Pienokainen reagoi voimakkaisiin ääniin (lue: pelästyy säpsähtäen). Ikinä ei voi etukäteen tietää, mikä äänistä havahduttaa. Esimerkiksi limsapullon avaamisesta tuli pelottava ääni.
• Suurimman osan ajasta pikkuinen luonnollisesti joko syö tai nukkuu, mutta noin viikonikäisestä lähtien hän on ollut hereillä aktiivisena ja hyväntuulisena 1-2 kokonaista ruokintaväliä (eli noin pari tuntia kerrallaan). Ja tuntuu, että hereilläolotunnit kasvavat koko ajan. Näinä aktiivitunteina on tärkeää, että seurustelemme pikkuisen kanssa ja tarjoamme paitsi turvaa, myös yksinkertaisia virikkeitä.
• Syöminen on tasaantunut noin 7-8 kertaan vuorokaudessa. Päivällä syömisväli on tiheämpi, yöllä hieman harvempi.
• Pikkunyytti ei tykkää pukemisesta – haaste ootd-kuvauksille. ;) Parhaiten hän viihtyy hengittävän pellavapeiton alla vain vaippa asunaan.
• Pikkuinen ei suostu nukkumaan omassa sängyssään, vaan vaatii kovaäänisesti päästä vanhempiensa viereen. Temperamenttia siis löytyy! Käytännössä minä nukun pikkuisen rinnalla katkonaisesti noin aamu viiteen ja Patrik päivystää (tai parhaimmillaan torkkuu) pari-kolme aamuyön tuntia, jotta allekirjoittanutkin saa myös katkeamatonta unta. Pienillä vauvoilla ei ole vuorokausirytmiä, mutta yritämme jo nyt toimia johdonmukaisesti niin, että teemme eron päivän (valoisaa, enempi virikkeitä ja ääniä) vs. yön (pimeää, ei virikkeitä ja hiljaista) välillä.
• Alkuun pikku-W itki joka kerta hoitopöydällä kuin hyeena, nyt harvemmin ja harvemmin. Myös isä ja äiti ovat tainneet kehittyä otteissaan. :)
• Ensimmäisellä kävelyllä kävimme yhdessä 6. päivänä ja pikkuinen piti siitä kovin! (Lue: nukkui kuin tukki.)

Emme käyneet synnytyksen jälkeen viikkoon ulkona. Yllätys oli melkoinen ensimmäisellä vaunulenkillä, kun kevät oli muuttunut kesäksi!

• Pienokaisella on välillä todella voimakas hikka. Koko rintakehä painuu kasaan kuin sammakkoeläimellä. Näyttää hurjalta, mutta kuulemma täysin normaalia.
• Viikon iässä kävimme ensimmäisessä kylvyssä. Pieni vesipeto näytti pitävän siitä paljon!
• Näyttäisi siltä, että pikkunyyttimme on perinyt isältään ns. aurinkoaivastuksen. Eli kun hänet tuo valoon, kuuluu pian pieni ätshiu. Niin suloista.
• Hermostuttuaan pikku-W ei säästele volyymissä! Samalla hän huitoo käsillä ja jaloilla vimmatusti eri suuntiin. Onneksi hän kuitenkin yleensä rauhoittuu varsin nopeasti syliin päästyään. Yöllä kapalointi on usein hyvä apu.
• Pari päivää sitten hoksasimme laittaa pikkuisen vatsalleen - hän piti siitä kovin! Seuraavana päivänä pikku-W nosti jo niskaansa mahalla ollessaan noin viiden sentin korkeuteen ja alkoi puskea itseään eteenpäin. <3

Parents’ first 2 weeks

• Onnen- ja rakkaudentunteita on mahdoton kuvata sanoin. Emme ole koskaan kokeneet mitään vastaavaa ja olemme nauttineet äärettömästi näistä uniikeista päivistä!. <3 <3 <3
• Olemme menneet hieman pöhköiksi pikkuisen kuvaamisesta ja videoinnista. Kuvia taitaa olla jo noin 1500. :) Olen niin kiitollinen, että on tullut harjoiteltua valokuvausta blogin ansiosta.
• Painoni oli viikko synnytyksen jälkeen 73,5 kg eli viikossa paino oli tippunut lähes kymmenen kiloa – not bad! En ihan tarkalleen tiedä lähtö- enkä maksimipainoani, mutta arvelisin lähtöpainoksi ennen raskautta 66-67 kiloa ja synnytysviikon alussa painoksi mitattiin neuvolassa reilut 82 kiloa. Eli runsaat 15 kiloa tuli elopainoa lisää, josta siis 2/3 lähti synnytyksessä ja sitä seuraavan viikon aikana. Vaikka ylimääräistä on kiloissa mitattuna siis enää runsaat viisi kiloa, se ei kerro koko totuutta. Vatsa on vielä melkoista hyytelöä ja osa lihaksista on korvautunut rasvalla, sillä en maaliskuusta alkaen käynyt enää lainkaan salilla. Vaikka hinku omiin mittoihin on kova, aion antaa itselleni aikaa palautua.
• Imetys teki todella kipeää ensimmäisen viikon, kun iho meni vereslihalle, mutta nopeasti rinnat tottuivat uuteen funktioonsa.
• Isälle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki täydellisestä omistautumisesta! <3 Koska hän ei voi osallistua imetyksiin, on Patrik ottanut päävastuun mm. vaipanvaihdosta ja huolehtinut täydellisesti perheen aikuisten ruokahuollosta. Patrikista on tullut myös pro pikku-W:n rauhoittelussa. Isot kädet ja varmat otteet (ja maidontuoksun puuttuminen) tekevätkin isistä yleensä parhaita rauhoittelijoita.

Ensimmäisiin viikkoihin osui myös elämäni ensimmäinen äitienpäivä. Suurkiitokset isälle ja pojalle täydellisestä brunssista! <3

Ensimmäinen perheselfie ensimmäisenä äitienpäivänä. <3

Tällä viikolla luvassa vielä ainakin home visit -postaus, kuvia DIY-hoitopöydästämme sekä mahdollisesti myös TV-seinästämme. Ja haastan tässä samalla itseni stailaamaan TV:n edessä olevan tason kesäisimmillä propseilla. Nykyisen esineet ovat suorastaan jämähtäneet siihen… Joten muutosta tarvitaan!

Nyt suuntaamme neuvolaa kohti tsekkaamaan pienokaisen painon. Mutta palataan pian!

Hitusen pitää röyhelöitä olla poikavauvallakin. :) Pöksyt Lindexistä.

Sorry, no English summary of these longer, more content driven lifestyle / kids posts… Just sharing some highlights of the first two weeks as being a parent. Everything has gone super well and we could not be more happy. <3

He’s perfect <3

Hän on täydellinen. Siinä lause, jota olemme toistelleet viime perjantaista lähtien. <3 Yhdeksän kuukauden odotus siis huipentui, kun pienokaisemme saapui luoksemme 29.4.2016 klo 11.29. Koko perhe voi erinomaisesti. Eikä taida kuplassaan vielä ihan edes käsittää, mitä kaikkea viimeisen vajaan viikon aikana on ehtinyt tapahtua! Toisaalta tuntuu, että pikkuinen olisi ollut luonamme aina; niin syvä side pienoiseen on jo muodostunut. <3

Olimme pari ensimmäistä vuorokautta Kätilöopistolla ns. Perhepesässä eli synnyttäjien osastolla, josta saimme oman huoneen, ja sunnuntai-iltapäivänä kotiuduimme vappuhulinan keskelle Ullanlinnaan. Palaan vielä pikku-W:n ensimmäisiin päiviin kotona; nyt kuitenkin kronologisesti hieman synnytyksestä. Toivottavasti ette ole tässä vaiheessa ihan kauhuissanne – lupaan tässä kohden pehmitetyn Disney-version ;) Haluan itseänikin varten kirjoittaa ajatuksia ja kokemuksia ylös ennen kuin babyn aikaansaama oksitosiinihormoniaalto lopullisesti sumentaa kaikki synnytykseen liittyvät vähänkään kivuliaat tuntemukset. :)

Ikionnellinen isä ja poika ensimmäisenä iltana.

My "old-school", natural childbirth

Supistukset alkoivat lähes välittömästi käytyämme nukkumaan, noin 00.45 vuorokauden vaihduttua perjantaiksi. Patrik oli juuri nukahtanut ja tunnin verran tunnustelin tilanteen kehittymistä ensin itsekseni. Pian kuitenkin tajusin, että homma lähtisi rytinällä käyntiin, sillä jo tunnin kohdalla supistuksia tuli viiden minuutin välein. Alkuun supistukset kestivät puolisen minuuttia; kahden tunnin kohdalla jo 45 sekuntia, kuuden tunnin kohdalla minuutin ja reilun seitsemän tunnin supistelujen jälkeen puolitoista minuuttia. Tässä kohden soitimme toistamiseen sairaalaan ja sovimme, että lähtisimme tulemaan Kättäriä kohti. Omalla 10-portaisella asteikoillani arvioin kivuksi siinä kohden ”vain” 7-8, mutta olin huolissani miten selviän taksimatkasta, jos annan tilanteen kehittyä vielä kivuliaammaksi. Myös huoli siitä, että lapsi syntyy kotiin alkoi tuntua todelliselta (vaikka Kättärillä eivät pitäneet sitä ensisynnyttäjällä mahdollisena).

Sairaalaan saavuimme 8.30. Ennen sisääntulotutkimusta totesin Patrikille, että tulee kyllä itku, jos en ole auennut kuin muutaman sentin (kohdun tulee aueta kymmeneen senttiin, ennen kuin synnytys voi edetä). Yllätys olikin melkoinen – niin meille kuin kätilöllemmekin – kun hän totesi, että kohdunsuu on jo täysin auki! Riemuissani tiedustelin, että pääsemmekö nyt siis synnytyssaliin, johon ihana kätilömme Johanna vastasi, että te olette jo synnytyssalissa. :D

Tähän saakka kipu oli ollut siedettävää. Ehdottomasti kivuliainta, mitä olin koskaan kokenut (esimerkiksi reilun kuuden tunnin triathlon eli 2 km avovesiuintia, 90 km fillarointia ja päälle puolikas maraton ei tuntunut m-i-l-t-ä-ä-n sen rinnalla), mutta kuitenkin hallittavaa. Seuraavassa vaiheessa eli ns. ponnistusvaiheessa kipu vietiin kuitenkin ihan eri levelille ”off the chart”. Useimmilla ponnistusvaihe on nopeasti ohi, ehkä parissa kymmenessä minuutissa, mutta omalta osaltani tähän vaiheeseen meni vielä useampi tunti. Supistukset jatkuivat voimakkaina, pidempinä ja entistä kivuliaimpia. Vaikeinta oli kuitenkin, että enää ei riittänyt, että vain ”sieti” passiivisesti kipua – nyt sitä piti pystyä itse aktiivisesti tuottamaan ponnistamalla. Itseltäni meni myös hetki tajuta, mitä ponnistaminen teknisesti tarkoitti – ja henkisesti vielä pidempi hetki kerätä riittävästi rohkeutta.

Lapsivedet tulivat ulos vasta siinä vaiheessa, kun todella ymmärsin, mitä ponnistamisella tarkoitetaan. Eli se elokuvaversio, jossa lapsivedet tulevat vauhdilla heti synnytyksen alkumetreillä tapahtuu varsin harvoilla (niinkin voi kyllä siis käydä).

Kymmenen tunnin kohdalla vain yksinkertaisesti päätin, että nyt tämä viedään päätökseen – sattui miten sattui. Polte oli jäätävä. Tuntui kun paikat olisivat olleet tulessa. Pikku-W tuli lopulta ulos noin kymmenen supistuksen aikana, jossa kunkin supistuksen kohdalla ehdin tehdä kolme ponnistusta. Ensin tuli ulos pää hyvin hallitusti ja lopulta vartalo varsin nopeasti yhden supistuksen aikana. 
Kaikkiaan jäi aivan mielettömän hyvä fiilis synnytyksestä! Tekihän se tosiaan kipeää, mutta olin valmistautunut siihen henkisesti. Ja korostan, että oli oma tietoinen valintani, etten halunnut mitään kivunlievitystä missään vaiheessa.

Tämä ja loput kuvat sunnuntailta eli kun pikku-W on noin 50 tunnin ikäinen.

Itse tyytyväisyys imetyksen jälkeen.

Btw, kommentoikaahan jos haluatte kuulla lisää esimerkiksi siitä, miksi halusin synnyttää ”luomuna” ja mitä ei-lääketieteellisiä keinoja käytin kivunhallintaan. Jos toiveita tulee useampi, voin kirjoittaa erillisen postauksenkin aiheesta. Tai ainakin vastailla teidän kysymyksiin kommenttikentän puolella.

Ja jotta tämä ei ihan mammablogiksi muuttuisi, ensi kerralla on luvassa jotain 100% sisustukseen liittyvää. :)

Elämämme paras vappu!!!

xxx, 
Riika, Patrik ja pikku-W