Essi Nádor

Unelmien kylpyhuone Essi Nádorin avustuksella

Vihdoin ja viimein pääsen esittelemään teille meidän eeppisen kylpyhuoneremontin tulokset kokonaisuudessaan! Instagramia seuraavat ovatkin jo nähneet mini-spa:astamme kuvia sekä videota. Sain teiltä kysymyksiä tarkemmista mitoista sekä sisustussuunnittelijan käytöstä, joten ajattelin koota tähän vielä ajatuksia.

Kylpyhuoneen suunnittelussa apunani oli omaa sisustusarkkitehtitoimistoaan luotsaava Essi Nádor. Essi tuli tutuksi Asuntokaupat sokkana -ohjelmasta ja olin todella vakuuttunut nimenomaan hänen tilankäyttöönsä liittyvistä ratkaisuista. Itselläni oli aika valmis visio yksityisempien tilojen eli suihkun ja wc:n ”piilottamisesta” ammeen taakse sekä materiaalien suuntaviivoista, mutta helpotti prosessia todella paljon, kun oli ammattilainen miettimässä yksityiskohtia ja varmistamassa, että mitoitus todella toimii. Kylpyhuoneremontti on arvokas investointi, joten tuntui järkevältä ottaa ammattilainen avuksi. Oli myös ihanaa saada kylpyhuoneesta kunnon projektiokuvat, joista pääsi jo hyvin hahmottamaan miltä kokonaisuus näyttäisi. (Kurkkaa ko. projektiot tästä aiemmasta blogipostauksestani.)

Lähtötilanne. Tuntui ympäristön näkökulmasta kamalalta laittaa näin siisti vuonna 2017 valmistunut kylpyhuone palasiksi, mutta taloyhtiön putkiremontin takia ei ollut vaihtoehtoja. :( Pohjassa purettavat seinät punaisella. Pikkuisen jouduimme siis tinkimään ja luopumaan työhuoneen toisesta sisäänkäynnistä, jotta saimme lohkaistua siitä tilaa laajennusta varten.

Vaikka kylpyhuoneemme on kerrostaloasunnoksi varsin kookas, oli kaikkien toimintojen mahduttaminen varsinaista senttipeliä. Jännitin loppuun saakka tuleeko saunasta ahtaanoloinen. Tai jääkö saunan lauteiden tai lasin väliin riittävästi tilaa sen puhdistamiseksi. Tai jääkö ammeen ja saunan lasin väliin riittävästi tilaa. Nyt jälkikäteen en tekisi yhtikäs mitään toisin eli kiitos Essi, tästä tuli upea!

Taloyhtiön putkiremontin takia kaikki piirustukset piti hyväksyttää millilleen etukäteen sekä teettää niihin myös erilliset LVI-suunnitelmat. LVI-suunnitelman tekijäksi oli järkevintä valita taloyhtiön muut piirustukset tehnyt toimisto. Byrokratialtaan tämä oli raskain remontti, jossa olemme koskaan olleet mukana, ja siihen vaikutti juurikin taloyhtiön putkiremontti ja se, että oli erillinen projektijohto, joka vaati ja vahti kaikkea joka välissä. Taloyhtiön putkiremontin takia emme päässeet myöskään kilpailuttamaan mitään tekijöitä, vaan oli pakko käyttää taloyhtiön remonttifirmaa (joka kyllä osoittautui todella hyväksi, joskin melko hintavaksi).

Uusi pohja. Suunnitelma toteutui lähes identtisesti. Saunan lasin eteen kaavailemani rimaseinän olen vielä jättänyt hautumaan. Jos se tulee, niin vain tuolle saunan oven oikealle puolelle.

Katsotaan, josko avaan KPH:n hintalappua jossain vaiheessa, mutta todella korkeaksihan se muodostui. Eli tuskin tulemme ihan hetkeen tästä nyt pois muuttamaan, sillä en usko, että saisimme omiamme takaisin… Joten tämä olkoon meille nyt pitkäaikainen koti – niin kuin on alusta saakka ollut tarkoituskin (lasten tulevien koulujen takia). <3

Alla teille vielä muutamia kriittisiä mittoja (sekä myös itseäni varten muistiin):

  • Saunan lauteiden syvyys on 115 cm ja pituus noin 205 cm. (Yksi seinä on vino, joten otin tämän takalauteiden puolivälistä.) Nyt lasten ollessa pieniä, mahdumme tänne hyvin kaikki samaan aikaan, mutta veikkaan, että neljällä aikuisella tulisi kyllä jo melkoisen tiivis tunnelma.

  • Ylälaude on 115 cm lattiasta. Ja lauteista kattoon on 122 cm. (Tämä on käsittääkseni pikkuisen suositusta enemmän.) Mitä pienempänä saunan kuutiot malttaa pitää, sitä kovemmat löylyt tilassa saa.

  • Saunan ovi on 64,5 cm reunoilla olevien pienten rakojen kera. Ei tunnu yhtään kapealta.

  • Lasin ja lauteiden väliin jää tyhjää tilaa 7 cm, joten super helppoa lasin puhdistaminen sisältä ei tule olemaan, mutta doable.

  • Ammeen ja lasiseinän väli on 97 cm. Tässä on hyvä huomioida, että meidän amme on tarkoituksella aika matalaa mallia, jolloin se tuo avaruuden tunnetta tilaan.

  • Suihkutilassa on leveyttä 88 cm; tämän saneli lattian asennettu upea Unidrain (teen siitä teille oman postauksen vielä). Patrikille leveys on juuri hyvä, itse pärjäisin ehkä 10 cm kapeammallakin eli hyvä tosiaan huomioida mitoituksissa kaikki perheenjäsenet.

  • Korkeutta kylpyhuoneessa on noin 254 cm eli selvästi vähemmän kuin muualla asunnossa (290 cm). Tämä johtuu siitä, että yläpuolella olevan asunnon putket jouduttiin vetämään meidän katon kautta. Harmittaa, että taloyhtiöiden putkiremonteissa usein päädytään tämmöisiin ratkaisuihin. Väittäisin, että hyvällä suunnittelulla on aina löydettävissä sellainenkin ratkaisu, jossa ei tarvitsisi päätyä näin suuriin kompromisseihin estetiikan kustannuksella. Tai sitten muut eivät arvosta huonekorkeutta samoin kuin minä :D


Tein kylpyhuoneen materiaalihankintojen osalta yhteistyötä monen alansa huipun kanssa, joten palaan tulevissa postauksissa niihin tarkemmin. Mainittakoon kuitenkin jo tässä kohti, että upeat jättilaatat ovat Decor H:lta, kaikki LVI-hankinnat LVI-verkkokauppa.fi:lta, suihkun alla oleva viemäri Unidrainilta, saunan lasit Essis by Lasilinkiltä, kiuas Tulikiveltä sekä sauma-aineet & silikonit Miralta. Palataan näihin lähiaikoina.

Essi Nádor sisustusarkkitehdiksi kylpyhuoneprojektiimme

Onpa kiva päästä viimein jakamaan tämä kanssanne – Essi Nádor vastaa uuden kylpyhuoneemme suunnittelusta, jee! Olen niin fiiliksissä tästä; ihanaa saada juuri Essi mukaan tähän projektiin!

Essi tuli itselleni alkujaan tutuksi ”Asuntokaupat sokkona” -ohjelmasta, jossa osallistujat antoivat sekä kodin oston että remontoinnin ammattilaisten vastuulle. Ihastuin suuresti Essin kykyyn loihtia tilasta kuin tilasta aivan huikeita kokonaisuuksia, ja olen seurannut Essin tekemisiä siitä saakka. (Terveiset tässä välissä samalla Neloselle – olisi ihana nähdä hänet vielä uudelleen kameran edessä!)

Nykyisin Essi vastaa tiimeineen sekä yritysten että yksityiskotien suunnittelusta. Nádor + Nádorin asiakkaina on niin toimistoja, ravintoloita kuin hotellejakin. Sekä remontoijia & sisustajia, jotka kaipaavat valintojensa tueksi ammattilaisen näkemystä ja tietämystä.

Kuvat Nádor + Nádorin toimistolta Pohjoisrannasta.

Entä miksi itse päädyin hakemaan projektiin sisustusarkkitehdin apua? Vaikka olenkin speksannut meille pari kylpyhuonetta aiemminkin, tahdoin ammattilaisen avulla varmistua siitä, että yksikään layout-vaihtoehto ei jää harkitsematta ja että kylpyhuoneesta tulee kokonaisuudessaan varmasti toimiva.

Kylpyhuoneen laajennuksessa puhutaan niin merkittävistä summista, että Essin mukanaolo tuntuu huojentavalta. Märkätilojen kohdalla myös erilaisten virheiden korjaaminen jälkikäteen on liki mahdotonta (vesieristeitä rikkomatta), joten valinnat pitää osua kerralla nappiin. En ole myöskään koskaan suunnitellut saunaa, joten Essin tietämys on säästänyt valtavasti aikaa ihan jo pelkkiä mitoituksia pohdittaessa.

Ja tämä vaihtoehtojen määrä! En ole ikinä pähkäillyt mitään materiaalivalintaa kuin kylpyhuoneen laattoja yhtä paljon – vaihtoehtoja on varmaan miljoona! Onneksi on Essi, joka pitää paketin kasassa. Sisustusarkkitehdiltähän voisi ostaa myös ns. avaimet käteen paketin, jolloin hän tekee kaikki valinnat yksityiskohtia myöten. Itselleni sopii parhaiten malli, jossa itse ensin esivalitsen vaihtoehtoja, joihin Essi lisää omia suosikkejaan ja lopulta yhdessä sparraillen tehdään lopulliset valinnat.

Suunnittelu on lähtenyt tosi hienosti käyntiin ja olemme ensitapaamisesta lähtien olleet ihan samalla aaltopituudella! Ohessa näkyykin jo fiiliksiä väri- ja materiaalivalinnoista, mitä on tulossa. Mutta näistä tarkemmin lisää myöhemmin. Ja lupaan pian näyttää millaisia tilaratkaisua tämä velho on meidän laajennettuun kylpyhuoneeseen loihtinut!  😊

P.S. Käy kurkkaamassa sunnuntai-iltana IG-stoorien puolelta lyhyt videoklippi, jossa yllätän Essin edellisessä tapaamisessamme 😊