Home visit to Champagne

Uusimmassa Asun-lehdessä esitellään aivan huikea ranskalaisasunto – tai siis 300 vuotias ylväs viini-maison, joka on varmasti yksi kauneimmista näkemistäni kodeista. Ja kuten arvelinkin, lehdessä nähtyjä Anders Hviidin ottamia kuvia löytyy myös verkosta ainakin mm. Pinterestista sekä The Timesin verkkojulkaisusta. Lisäksi Vippin mallistoon kuuluva keittiö esitellään tanskalaismerkin omilla sivuilla . Joten olen riemuissani päästessäni jakamaan tämän kodin kanssanne. :) Kannattaa kuitenkin hankkia touko-kesäkuun Asun (3/2016) käsiinne, sillä kyseisessä numerossa on poikkeuksellisen monta toinen toistaan upeampaa kotia.

Tämä täydellisen remontin läpikäynyt kartano kuuluu kolmekymppisille viiniyrittäjille, Emilie ja Cédric Bouchardille, joiden eksklusiivista samppanjamerkkiä Roses de Jeannea pullotetaan vuosittain vain 14 000 kappaletta. Poikkeuksellista viinissä on myös sen tuotantotapa: ”Each wine is from a single grape variety, single vineyard and single vintage, involving no blending of any kind.” (Lue lisää täältä).

Asun-lehden mukaan aikoinaan pariisilaisen porvarisperheen kodiksi rakennetussa talossa on 250 neliötä. Alakerrassa sijaitsevat keittiö, kaksi oleskelutilaa, toimistotilat ja halli. Nelihenkisen perheen makuuhuoneet ja kylpytilat sijoittuvat toiseen kerrokseen.

Isäntäväki piti talon tunnelmasta (no wonder!) ja halusi säilyttää sen mahdollisimman aitona. Niinpä koristeelliset paneloinnit, kipsikoristeet, puulattia ja marmoritakat on entisöity pieteetillä. Vanhat arvokkaat puitteet luovat upean kontrasti modernin sisustuksen kanssa.

Annetaan kuvien puhua puolestaan!

A kitchen and a bin by Danish Vipp.Four kitchen pictures above from Vipp.

Pendant by Tom Dixon.

Togo lounge chair by Ligne Roset.

What a beautiful window! And a fireplace! And ceilings... And... pretty much everything. :) Also these pendants by Tom Dixon (I think). According to Asun, sofa from French Cinna, carpet from AP.PM and floor lamp from Vipp.

Beautiful tones on the library and staircase walls.

Beautiful children's room

Two pictures above from here.Vineyard pictures from here here and here.

This French maison must be one of the most beautiful homes I’ve ever seen! 300 years old mansion belongs to wine entrepreneurs, Emilie and Cédric Bouchard, who have renovated the place inside out. Old wooden floors, marble fire places, stunning wall panels and ceiling decorations create breathtaking background for modern pieces of furniture.

Next time most likely my own pictures from our home. See you soon!

First weeks

Aurinkoista keskiviikkoa! Pikkuinen täyttää huomenna jo kaksi viikkoa (aika on mennyt käsittämättömän nopeasti!), joten ajattelin hieman laittaa kuulumisia. Haluan ennen kaikkea meitä itseämme varten dokumentoida pikku-W:n ensimmäisen hymyn, haparoivat askeleet ja sen yön, jolloin hän kömpii ensimmäisen kerran itse viereemme. <3 Ja ainakin ystäville, sukulaisille ja tuttaville tämä on myös varsin tehokas tapa jakaa kuulumisia. Ja toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on tulevia äitejä ja isiä, joita vastasyntyneen ensiaskeleet kiinnostavat. :)

Ensimmäiset viikot kotona ovat menneet kaikkiaan todella hyvin. Emme ole kamppailleet useiden tuntien itkukohtausten kanssa (toivottavasti naapureilla on sama käsitys ;)) ja sekä isä että äiti saivat alun ”huonoimpinakin” öinä nelisen tuntia unta. Maidontuotanto lähti nopeasti käyntiin jo sairaalassa ja imetyskin alkaa vähitellen sujua. Tosin imetysasentorepertuaarissa on tasan tarkalleen yksi ainoa kylkiasento, jonka sekä äiti että poika osaavat, mutta harjoitus tekee mestarin.

Olimme varautuneet siihen, että ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat intensiivisiä: pikkuinen joko nukkuu, syö, kakkaa tai itkee, ja kaikki nämä vaativat vanhempien apua ja läheisyyttä. Myös nukkuessa haluamme olla mahdollisimman lähellä, mieluiten ihokontaktissa.

Alla muutamia havaintoja pikkuisen kahdelta ensimmäiseltä viikolta sekä pikku-W:n että vanhempien näkökulmasta.

Little W’s first 2 weeks

• Pikku-W venyttelee paljon; haukottelee antaumuksella ja oikoo jäseniään niin, että koko selkä taipuu kaarelle. Samalla hänellä on kasvoillaan maailman tyytyväisin ilme! Vienoon hymyyn päättyvä ”the look” tulee kasvoille myös maidonjuonnin jälkeen ja välillä myös unessa.
• Paino lähti heti nousuun jo sairaalassa. Neuvolatäti kävi luonamme pikku-W:n 5. päivänä ja paino oli enää 10 grammaa syntymäpainon (3970 g) alle. Alhaisimmillaan paino tippui sairaalassa viisi prosenttia, mikä on täysin normaalia.
• Utelias ja tarkkaavainen pikkuherra pystyy fokusoimaan katsettaan lyhytkestoisesti. Esimerkiksi valo / ikkuna kiehtoo häntä kovin. Ja en tiedä kuvittelemmeko vain, mutta tuntuu, että jo ensimmäisellä viikolla hän jäi välillä katsomaan kasvojamme ja esimerkiksi hoitopöydän yläpuolella olevaa mobilea. Suurimman osan ajasta katse kuitenkin vielä harhailee. 
  Kymmenentenä päivänä teimme myös ns. kielitestin. Eli näytin pikkuiselle kieltä noin 30-40 sentin päästä ja kuinka ollakaan – hän matki välittömästi ja työnsi kielensä ulos! Eli a) pikkuinen näkee jo ainakin tuolle etäisyydelle ja b) oppii koko ajan mm. meitä tarkkailemalla ja matkimalla. Jännittävää!
• Pienokainen reagoi voimakkaisiin ääniin (lue: pelästyy säpsähtäen). Ikinä ei voi etukäteen tietää, mikä äänistä havahduttaa. Esimerkiksi limsapullon avaamisesta tuli pelottava ääni.
• Suurimman osan ajasta pikkuinen luonnollisesti joko syö tai nukkuu, mutta noin viikonikäisestä lähtien hän on ollut hereillä aktiivisena ja hyväntuulisena 1-2 kokonaista ruokintaväliä (eli noin pari tuntia kerrallaan). Ja tuntuu, että hereilläolotunnit kasvavat koko ajan. Näinä aktiivitunteina on tärkeää, että seurustelemme pikkuisen kanssa ja tarjoamme paitsi turvaa, myös yksinkertaisia virikkeitä.
• Syöminen on tasaantunut noin 7-8 kertaan vuorokaudessa. Päivällä syömisväli on tiheämpi, yöllä hieman harvempi.
• Pikkunyytti ei tykkää pukemisesta – haaste ootd-kuvauksille. ;) Parhaiten hän viihtyy hengittävän pellavapeiton alla vain vaippa asunaan.
• Pikkuinen ei suostu nukkumaan omassa sängyssään, vaan vaatii kovaäänisesti päästä vanhempiensa viereen. Temperamenttia siis löytyy! Käytännössä minä nukun pikkuisen rinnalla katkonaisesti noin aamu viiteen ja Patrik päivystää (tai parhaimmillaan torkkuu) pari-kolme aamuyön tuntia, jotta allekirjoittanutkin saa myös katkeamatonta unta. Pienillä vauvoilla ei ole vuorokausirytmiä, mutta yritämme jo nyt toimia johdonmukaisesti niin, että teemme eron päivän (valoisaa, enempi virikkeitä ja ääniä) vs. yön (pimeää, ei virikkeitä ja hiljaista) välillä.
• Alkuun pikku-W itki joka kerta hoitopöydällä kuin hyeena, nyt harvemmin ja harvemmin. Myös isä ja äiti ovat tainneet kehittyä otteissaan. :)
• Ensimmäisellä kävelyllä kävimme yhdessä 6. päivänä ja pikkuinen piti siitä kovin! (Lue: nukkui kuin tukki.)

Emme käyneet synnytyksen jälkeen viikkoon ulkona. Yllätys oli melkoinen ensimmäisellä vaunulenkillä, kun kevät oli muuttunut kesäksi!

• Pienokaisella on välillä todella voimakas hikka. Koko rintakehä painuu kasaan kuin sammakkoeläimellä. Näyttää hurjalta, mutta kuulemma täysin normaalia.
• Viikon iässä kävimme ensimmäisessä kylvyssä. Pieni vesipeto näytti pitävän siitä paljon!
• Näyttäisi siltä, että pikkunyyttimme on perinyt isältään ns. aurinkoaivastuksen. Eli kun hänet tuo valoon, kuuluu pian pieni ätshiu. Niin suloista.
• Hermostuttuaan pikku-W ei säästele volyymissä! Samalla hän huitoo käsillä ja jaloilla vimmatusti eri suuntiin. Onneksi hän kuitenkin yleensä rauhoittuu varsin nopeasti syliin päästyään. Yöllä kapalointi on usein hyvä apu.
• Pari päivää sitten hoksasimme laittaa pikkuisen vatsalleen - hän piti siitä kovin! Seuraavana päivänä pikku-W nosti jo niskaansa mahalla ollessaan noin viiden sentin korkeuteen ja alkoi puskea itseään eteenpäin. <3

Parents’ first 2 weeks

• Onnen- ja rakkaudentunteita on mahdoton kuvata sanoin. Emme ole koskaan kokeneet mitään vastaavaa ja olemme nauttineet äärettömästi näistä uniikeista päivistä!. <3 <3 <3
• Olemme menneet hieman pöhköiksi pikkuisen kuvaamisesta ja videoinnista. Kuvia taitaa olla jo noin 1500. :) Olen niin kiitollinen, että on tullut harjoiteltua valokuvausta blogin ansiosta.
• Painoni oli viikko synnytyksen jälkeen 73,5 kg eli viikossa paino oli tippunut lähes kymmenen kiloa – not bad! En ihan tarkalleen tiedä lähtö- enkä maksimipainoani, mutta arvelisin lähtöpainoksi ennen raskautta 66-67 kiloa ja synnytysviikon alussa painoksi mitattiin neuvolassa reilut 82 kiloa. Eli runsaat 15 kiloa tuli elopainoa lisää, josta siis 2/3 lähti synnytyksessä ja sitä seuraavan viikon aikana. Vaikka ylimääräistä on kiloissa mitattuna siis enää runsaat viisi kiloa, se ei kerro koko totuutta. Vatsa on vielä melkoista hyytelöä ja osa lihaksista on korvautunut rasvalla, sillä en maaliskuusta alkaen käynyt enää lainkaan salilla. Vaikka hinku omiin mittoihin on kova, aion antaa itselleni aikaa palautua.
• Imetys teki todella kipeää ensimmäisen viikon, kun iho meni vereslihalle, mutta nopeasti rinnat tottuivat uuteen funktioonsa.
• Isälle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki täydellisestä omistautumisesta! <3 Koska hän ei voi osallistua imetyksiin, on Patrik ottanut päävastuun mm. vaipanvaihdosta ja huolehtinut täydellisesti perheen aikuisten ruokahuollosta. Patrikista on tullut myös pro pikku-W:n rauhoittelussa. Isot kädet ja varmat otteet (ja maidontuoksun puuttuminen) tekevätkin isistä yleensä parhaita rauhoittelijoita.

Ensimmäisiin viikkoihin osui myös elämäni ensimmäinen äitienpäivä. Suurkiitokset isälle ja pojalle täydellisestä brunssista! <3

Ensimmäinen perheselfie ensimmäisenä äitienpäivänä. <3

Tällä viikolla luvassa vielä ainakin home visit -postaus, kuvia DIY-hoitopöydästämme sekä mahdollisesti myös TV-seinästämme. Ja haastan tässä samalla itseni stailaamaan TV:n edessä olevan tason kesäisimmillä propseilla. Nykyisen esineet ovat suorastaan jämähtäneet siihen… Joten muutosta tarvitaan!

Nyt suuntaamme neuvolaa kohti tsekkaamaan pienokaisen painon. Mutta palataan pian!

Hitusen pitää röyhelöitä olla poikavauvallakin. :) Pöksyt Lindexistä.

Sorry, no English summary of these longer, more content driven lifestyle / kids posts… Just sharing some highlights of the first two weeks as being a parent. Everything has gone super well and we could not be more happy. <3

Marimekko Home AW16

Lupasin seuraavaksi puhtaasti sisustusaiheisen kirjoituksen, joten here you go! Ja mikäs tässä on naputellessa – pikkuinen nukkuu vasemmankäden kainalossa ihokontaktissa ja äiti opettelee toisella kädellä uutta haastajaa kymmensormijärjestelmälle. ;) Tekee itsellenikin kyllä hyvää saada ajatuksia hetkeksi vähän muualle.

Palataan vielä viime viikon keskiviikkoon, jolloin kävin tutustumassa Marimekon kodintuotteiden ensi syksyyn ja talveen. Perinteisen showroomin sijaan Marimekko oli sisustanut Uudenmaankadulla sijainneen ultramodernin asunnon (jota muuten kävimme katomassa pari vuotta sitten kun etsimme uutta kotia) syysuutuuksin. Todella toimiva konsepti, kun pääsee heti näkemään tuotteet oikeissa puitteissa ”in action”.

Malliston ensimmäiset tulokkaat sopivat loppukesän tunnelmointiin verannalla. Ruskean, harmaan ja sinisen pehmeät eri sävyt yhdistyvät lämpimiin villapeittoihin sekä kudottuihin ja karvaisiin tyynynpäällisiin. Talvella Marimekon luovan johtajan Anna Teurnellin luotsaama mallisto hehkuu punaisen, harmaan ja vihreän lämpimissä sävyissä – pinkkiä tehosteväriä unohtamatta.

Marimekon upea luova johtaja Anna Teurnell vasemmalla. Olisi ollut oiva tilaisuus hieman kysellä mallistosta ja hänen visiostaan suunnittelijana, mutta jotenkin menin ihan jäihin… Ensikerralla pitää varautua etukäteen muutamalla kysymyksellä. :) 

Isot muhkeat tyynyt tekevät olohuoneesta kutsuvan, eikös! 

Tuttu maljakko syksyn uutuusvärissä. <3

Kumiseva-viltti kuuluu niin ikään suosikkeihini.

Graafinen musta-valkoinen printti näyttää kivalta – etenkin Kopeekka-torkkupeitossa. Huomaa myös upea jättitaulu taustalla. 

Kattauksessa katseeni kiinnittyy Sami Ruotsalaisen suunnittelemiin keraamisiin kynttiläjalkoihin.

Asunnon toinen makuuhuone ja kylpyhuone oli sisustettu talvisin, mausteisin värisävyin.

Note to self: Rennosti peiliin nojaava taulu toimii hienosti myös kylppärissä! 

Images without Coterie logo by Marimekko.

In my previous kids’ post I promised 100% focus on interior next time, so here you go – a preview from Marimekko’s, a Finnish design house, autumn-winter 2016 collection. I must admit that I do not have that many items from Marimekko (except some must-have classics like Mari-bowls), since traditionally their prints have been big and colorful – not a perfect match for our quite minimalistic home. But recently their collections have started to look better and better! And I found many items from the new season that I like a lot: e.g. monochrome blankets, beautiful big vases and ceramic candle holders. Would be nice to hear what you think about Marimekko and this collection in particular!

Nyt oikein rentouttavaa kesäistä viikonloppua kaikille! Meidänkin olisi tarkoitus suunnata kolmisin "takapihallemme" Tähtitorninmäen puistoon. <3 | Have a relaxing sunny weekend!

He’s perfect <3

Hän on täydellinen. Siinä lause, jota olemme toistelleet viime perjantaista lähtien. <3 Yhdeksän kuukauden odotus siis huipentui, kun pienokaisemme saapui luoksemme 29.4.2016 klo 11.29. Koko perhe voi erinomaisesti. Eikä taida kuplassaan vielä ihan edes käsittää, mitä kaikkea viimeisen vajaan viikon aikana on ehtinyt tapahtua! Toisaalta tuntuu, että pikkuinen olisi ollut luonamme aina; niin syvä side pienoiseen on jo muodostunut. <3

Olimme pari ensimmäistä vuorokautta Kätilöopistolla ns. Perhepesässä eli synnyttäjien osastolla, josta saimme oman huoneen, ja sunnuntai-iltapäivänä kotiuduimme vappuhulinan keskelle Ullanlinnaan. Palaan vielä pikku-W:n ensimmäisiin päiviin kotona; nyt kuitenkin kronologisesti hieman synnytyksestä. Toivottavasti ette ole tässä vaiheessa ihan kauhuissanne – lupaan tässä kohden pehmitetyn Disney-version ;) Haluan itseänikin varten kirjoittaa ajatuksia ja kokemuksia ylös ennen kuin babyn aikaansaama oksitosiinihormoniaalto lopullisesti sumentaa kaikki synnytykseen liittyvät vähänkään kivuliaat tuntemukset. :)

Ikionnellinen isä ja poika ensimmäisenä iltana.

My "old-school", natural childbirth

Supistukset alkoivat lähes välittömästi käytyämme nukkumaan, noin 00.45 vuorokauden vaihduttua perjantaiksi. Patrik oli juuri nukahtanut ja tunnin verran tunnustelin tilanteen kehittymistä ensin itsekseni. Pian kuitenkin tajusin, että homma lähtisi rytinällä käyntiin, sillä jo tunnin kohdalla supistuksia tuli viiden minuutin välein. Alkuun supistukset kestivät puolisen minuuttia; kahden tunnin kohdalla jo 45 sekuntia, kuuden tunnin kohdalla minuutin ja reilun seitsemän tunnin supistelujen jälkeen puolitoista minuuttia. Tässä kohden soitimme toistamiseen sairaalaan ja sovimme, että lähtisimme tulemaan Kättäriä kohti. Omalla 10-portaisella asteikoillani arvioin kivuksi siinä kohden ”vain” 7-8, mutta olin huolissani miten selviän taksimatkasta, jos annan tilanteen kehittyä vielä kivuliaammaksi. Myös huoli siitä, että lapsi syntyy kotiin alkoi tuntua todelliselta (vaikka Kättärillä eivät pitäneet sitä ensisynnyttäjällä mahdollisena).

Sairaalaan saavuimme 8.30. Ennen sisääntulotutkimusta totesin Patrikille, että tulee kyllä itku, jos en ole auennut kuin muutaman sentin (kohdun tulee aueta kymmeneen senttiin, ennen kuin synnytys voi edetä). Yllätys olikin melkoinen – niin meille kuin kätilöllemmekin – kun hän totesi, että kohdunsuu on jo täysin auki! Riemuissani tiedustelin, että pääsemmekö nyt siis synnytyssaliin, johon ihana kätilömme Johanna vastasi, että te olette jo synnytyssalissa. :D

Tähän saakka kipu oli ollut siedettävää. Ehdottomasti kivuliainta, mitä olin koskaan kokenut (esimerkiksi reilun kuuden tunnin triathlon eli 2 km avovesiuintia, 90 km fillarointia ja päälle puolikas maraton ei tuntunut m-i-l-t-ä-ä-n sen rinnalla), mutta kuitenkin hallittavaa. Seuraavassa vaiheessa eli ns. ponnistusvaiheessa kipu vietiin kuitenkin ihan eri levelille ”off the chart”. Useimmilla ponnistusvaihe on nopeasti ohi, ehkä parissa kymmenessä minuutissa, mutta omalta osaltani tähän vaiheeseen meni vielä useampi tunti. Supistukset jatkuivat voimakkaina, pidempinä ja entistä kivuliaimpia. Vaikeinta oli kuitenkin, että enää ei riittänyt, että vain ”sieti” passiivisesti kipua – nyt sitä piti pystyä itse aktiivisesti tuottamaan ponnistamalla. Itseltäni meni myös hetki tajuta, mitä ponnistaminen teknisesti tarkoitti – ja henkisesti vielä pidempi hetki kerätä riittävästi rohkeutta.

Lapsivedet tulivat ulos vasta siinä vaiheessa, kun todella ymmärsin, mitä ponnistamisella tarkoitetaan. Eli se elokuvaversio, jossa lapsivedet tulevat vauhdilla heti synnytyksen alkumetreillä tapahtuu varsin harvoilla (niinkin voi kyllä siis käydä).

Kymmenen tunnin kohdalla vain yksinkertaisesti päätin, että nyt tämä viedään päätökseen – sattui miten sattui. Polte oli jäätävä. Tuntui kun paikat olisivat olleet tulessa. Pikku-W tuli lopulta ulos noin kymmenen supistuksen aikana, jossa kunkin supistuksen kohdalla ehdin tehdä kolme ponnistusta. Ensin tuli ulos pää hyvin hallitusti ja lopulta vartalo varsin nopeasti yhden supistuksen aikana. 
Kaikkiaan jäi aivan mielettömän hyvä fiilis synnytyksestä! Tekihän se tosiaan kipeää, mutta olin valmistautunut siihen henkisesti. Ja korostan, että oli oma tietoinen valintani, etten halunnut mitään kivunlievitystä missään vaiheessa.

Tämä ja loput kuvat sunnuntailta eli kun pikku-W on noin 50 tunnin ikäinen.

Itse tyytyväisyys imetyksen jälkeen.

Btw, kommentoikaahan jos haluatte kuulla lisää esimerkiksi siitä, miksi halusin synnyttää ”luomuna” ja mitä ei-lääketieteellisiä keinoja käytin kivunhallintaan. Jos toiveita tulee useampi, voin kirjoittaa erillisen postauksenkin aiheesta. Tai ainakin vastailla teidän kysymyksiin kommenttikentän puolella.

Ja jotta tämä ei ihan mammablogiksi muuttuisi, ensi kerralla on luvassa jotain 100% sisustukseen liittyvää. :)

Elämämme paras vappu!!!

xxx, 
Riika, Patrik ja pikku-W