Kitchen essentials

Pikainen perjantai-illan tervehdys! Tuntiin juuri uimasta – voi että tekee hyvää päästä vähän sporttaamaan ja lillumaan Espoon uimahallin yli 30-asteisissa vesissä :) Uiminen ja kuntosali ovat tällä hetkellä ainoita lajeja, joita tulee vielä 25. raskausviikollakin harrastettua.

Tänään muutama kuva meidän keittiötasolta. Zone Denmarkin tiskiainepullo ja harja ovat jo monen monen vuoden takaa. Oikein pitää pysähtyä hämmästelemään, miten hyvässä kunnossa myös harja on edelleen. Tosin eipä sillä pestäkään kuin paistinpannut ja wokpannu – kaikki muu menee tiskikoneeseen. (Tiskaaminen ei kuulu kummankaan lempipuuhiin…)

Myös Iittala Toolsin pippurimylly kuuluu vakivarusteisiin; samoin keramiikkaa ja korkkia yhdistävä balsamikopullo, jonka alkuperää en valitettavasti muista. Btw, korkin uskon nousevan yhdeksi vuoden ”hittimateriaaliksi”; katsotaan miten ennuste toteutuu. :)

Suuri ruskea pullo on Perobasta Fredalta. Sen tilalla on milloin mitäkin; monesti joku yrttiruukku. Nyt vihreän joulun jälkeen tuntuu kuitenkin jotenkin raikkaalta karsia kasvit minimiin.

Minimalistiseen hanaamme olen myös kovin tyytyväinen. Kantavana ajatuksena oli tehdä mahdollisimman ei-keittiömäinen tila, joten musta hana naamioituu täydellisesti graffitinharmaaseen taustaseinään. Hanasta tulossa vielä oma postauksensa.

Tiskiainepullo / Soap bottle - Zone Denmark
Tiskiharja / Brush – Zone Denmark
Pippurimylly / Pepper mill - Iittala
Iso lasipullo / Big glass bottle - From Peroba shop, Helsinki
Hana / Kitchen tap - Nivito
Pieni Aalto-vaasi / Small Aalto-vase - Iittala
Hopeaesineet / Silverware - Gifts

Brief greetings from our Friday evening with few pictures from our kitchen top. Both the soap bottle and brush are from Zone Denmark and many many years old – and still in such a good shape! The Pepper mill and the balsamic vinegar bottle are also our kitchen essentials; always there. All very simple, nicely designed and at the same time very functional. <3

Rentouttavaa viikonloppua! / Have a relaxing weekend!

Chalmersgatan 5

Brrr miten kylmä tuolla - Helsingissäkin parin tunnin pasta -26! Jääpä ainakin aikaa bloggailla, kun ei tee mieli poistua sisältä mihinkään. :)

Sisustustrendit 2016 -postausta kuvittaessani törmäsin tähän upeaan asuntoon, joten pakko esitellä se teillekin. En ole julkaissut aiemmin vastaavia kotiesittelyjä, joten olisi kiva kuulla mitä pidätte ajatuksesta. :) Niin ja olkoon tämä nyt sitten vaikka minun ”blogiuudenvuodenlupaus” – aion jatkossa julkaista ja vastata teidän kommentteihinne entistä nopeammin. Olemme olleet välillä luvattoman hitaita paluupostin kanssa - kiitos kärsivällisyydestä! Jostain syystä en ole saanut ilmoituksia jätetyistä kommenteista mailiini asetusten mukaisesti… Jos ei saada sitä kuntoon, lupaamme harkita kommenttien julkaisua ilman esitarkistusta.

Asunto sijaitsee Göteborgin keskustassa, ”på en av stans mest eftertraktade adresser i hjärtat av Lorensberg/Vasastan”, eli ainakin välittäjän mukaan paraatipaikalla. Neliöitä on vain 55; kahden huoneen ja keittiön asunto vaikuttaa huomattavasti suuremmalta. Hulppea 3,5 metrin huonekorkeus mahdollistaa makuuparven, mikä lisääkin aina neliöitä. Kiitos avarasta vaikutelmasta kuuluu varmasti myös loistavalle kuvaajalle Anders Bergstedille.

Tämän asunnon jalokivi on ehdottomasti sen upea keittiö. Yläkaapiton avoin layout, syvänsiset kaapistot, nahkaiset vetimet ja carrara-marmorinen taso ovat lyömätön yhdistelmä, jossa en muuttaisi mitään. Mintunvihreään taittuva päätykaapisto on yllättävä veto, mutta toimii. Klassiset muurahaistuolit vanhan pöydän ympärillä istuvat kokonaisuuteen.

Myös lattia hipoo täydellistä. Juuri oikea, luonnollinen sävy, ja tilaan oikein mitoitettu kalanruotokuvio.

Seinät on jätetty valkoiseksi, kuten pienelle asunnolle suotavaa onkin. Lattialistoja ja ovia on sen sijaan sävytetty harmaaseen päin. Katon kipsilistat ovat kuin piste iin päälle.

Vinkkikiitokset asunnosta Trendenser-blogille! Lisää kuvia asunnosta löytyy Entrance maklerin sivuilta.

Peili ruokapöydän takana suurentaa tilaa. Kattovalaisimen johto on ilmeisesti kuljetettu lattianrajasta kulmaa pitkin kattoon. Yllättävää kyllä se ei juurikaan häiritse.

Viherkasvit tuovat tilaan lämpöä. TV-johdot on taidettu kätkeä kuvausta varten ;)

Neutraali kylpyhuone. Peilin kehysten väri voisi olla kylmempi.

Oma parveke olisi luksusta!

I found this amazing apartment when I was looking for illustrations for the Interior trends 2016 post, and I must share it with you too. This is the first “home visit” type of post in Coterie – would be great to hear what you think about the idea!

The apartment is located in the hearth of Gothenburg Sweden. It has only 55 square meters, but thanks to its “sleeping balcony” (and a great photographer Anders Bergsted!), it looks larger.

The kitchen is definitely the piece of jewelry in this home. A spacious layout, deep blue cabinets, leather details and a Carrara marble top make an unbeatable combination – I would not change a thing! I love also the flooring – just the right natural color tone and correctly sized herringbone tiles.

Thanks for this apartment tip belongs to Trendenser-blog! More pictures on the pages of Entrance makleri.

Inside our kitchen cabinets

Itselleni on jäänyt lapsuuden keittiöstä mieleen keittiökaappien sisään kätkeytyvä sekamelska: hirmuisesti erilaisia kippoja ja kuppeja sekä keittiövälinelaatikko, joka muistutti pikemminkin viidakkoa kuin toiminnallista säilytysjärjestelmää. Tutkimusten mukaan (joihin pääsin käsiksi edellisessä työssäni) suomalaiskodeista löytyy hirmuisesti kaikenlaisia härveleitä, joita ei käytetä, ja vanhoja veitsiä, joita ei viitsitä teroittaa, mutta ei raaskita heittää poiskaan. Kuulostaako tutulta? ;)

Olen yrittänyt tehdä asian toisin. Ensinnäkin valitsen kaappiimme harkiten vain ja ainoastaan kauniita astioita ja keittiötyövälineitä. Toiseksi säilytän vain sellaiset, joita todella käytämme. Kaikki sopivat toisiinsa ja kaikille on oma paikkansa. Ja simsalabim: kaikki löytyy helposti ja kaapit näyttävät aina hyvältä – myös sisältäpäin.

Lopulta aika yksinkertaista. Vaikeinta on heittää se kaikki vanha meuhka menemään. Ratkaisin asian edellisten muuttojen yhteydessä jättämällä porraskäytävään paljon tavaroita, joista naapurit saivat poimia mieleisensä. Ja lopulta kaikki meni! Viimeiset aterimet ja kirjat kelpasivat muuttomiehille. Ja samoin toimin edelleen: ennen kun heitän mitään pois, jätän tavarat ja lehdet rappukäytävään ikkunalaudalle, ja yleensä kaikki löytävät uuden omistajan jätelaatikon sijaan. :)

Joulunjälkeisinä välipäivinä kävin jälleen kaappeja läpi ja karsin ison kasan esineitä ja vaatteita. Osa on jo jaettu ja loput aion laittaa lähiviikkoina vähitellen Tori.fi:iin myyntiin. (Nyt myynnissä olevia tavaroita voi kurkata täältä.) Innostuin Torista vasta aivan hiljattain löydettyäni sieltä ison olkipukin, josta kirjoitin aiemmin. Tulee niin hyvä mieli, kun tavarat löytävät uuden kodin, jossa niitä arvostetaan. Ja luonto kiittää. <3

Suurin osa astioista Iittalalta; mm. Taika-kulhoja ja -lautasia, Iittala Tools wokpannu, kauniilla ”korvilla” varustetut kattilat Iittala Neo (by Claesson Koivisto Rune), lasit Kartio jne.. Pieni kulho alhaalla ja osa lautaspinoista Royal Copenhagen. Ylähyllyllä Tefalin kattila ja Arabian uunivuoka. / Most of the dishes from Iittala, some also from Royal Copenhagen.

Keittiötyövälineet oikealla Iittala. Tummat veitsen Kai Shun ja metalliset Iittala Tools. Puinen veitsi tuliainen Tokiosta. Pienet tummat sakset Hay, muut sakset vasemmalla Fiskars. / Kitchen tools and gadgets Iittala. Dark knives Kai Shun and metal ones Iittala + wooden knife a souvenir from Tokyo. Small dark scissors Hay, other scissors on the left Fiskars.

I took some kitchen pictures last weekend, so a few kitchen related posts coming in the near future. Let’s start by peeking what’s inside our kitchen cabinets. :)

A couple tips to make sure cabinets and drawers look good – also from inside: a) buy only things you can mix and match and b) keep only the items you really use. Quite simple actually!

The hardest part is to let go the stuff you do not actually need… But how about giving the old items for your neighbors? Or donating them into charity? Makes it much easier when you know the items can find a new home. :)

Ihanaa vuoden ensimmäistä viikkoa! / Have a lovely week!

New year, new calendar

Hyvää alkanutta vuotta! Vuodenvaihde on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä alkavalta vuodelta odottaa ja tavoittelee. Meille vuosi 2016 tulee olemaan muutosten vuosi – ja varmasti ikimuistoinen sellainen! Tiimimme saa kolmannen, jo kovin odotetun jäsenensä ja epäilemättä pienokainen tulee mullistamaan maailmamme – tuskin osaamme sitä vielä edes käsittää. Ja aiomme nauttia joka hetkestä! (Pitää varmasti palata lukemaan tätä, sitten kun valvomme kolmatta yötä putkeen. ;))

Myös työrintamalla kuviot menevät kokonaan uusiksi. Liki yhdentoista (tässä kohden sitä tajuaa miten sitä ei ole enää ihan teini, heh) työelämässä vietetyn vuoden jälkeen mammis on kyllä tervetullutta vaihtelua. Odotan jo kovin, että maaliskuun kymmenes koittaisi! Patrik ryhtyi yrittäjäksi jo vuoden 2015 lopulla, joten meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus keväällä järjestellä kalenterimme joustavasti ja viettää aikaa kolmisin.

Tulemme todennäköisesti vaihtamaan myös kotia tämän vuoden aikana. Laitamme nykyisen asunnon myyntiin jo maaliskuussa hetkeksi ennen pienokaisen tuloa ja tarvittaessa sitten elokuussa uudelleen kun tilanne alkaa kotona (toivottavasti!) hieman tasaantua. Eli vink vink kaikki reilut 80-neliöistä kotia keväällä etsivät ;)

Myös Coterielta uskallan odottaa paljon vuoden 2016 aikana. Vaikka kirjoitimme ensimmäisen postauksen jo kesän kynnyksellä, koen että tarinamme on vasta alussa. Paljon kaikkea jännittävää siis alkavalle vuodelle tiedossa, cannot wait!

Sitten tämän päivän varsinaiseen sisustusaiheeseen: Vuoden 2016 kalentereihin. Alla kymmenen – korjaan yksitoista – upeaa kalenteria, jotka miellyttivät silmääni – kelpuuttaisin kotiimme kaikki. Laitan seiniimme koukkuja äärimmäisen harkiten, joten käytännössä meille sopii parhaiten julistemalliset kalenterit.

Kirjoitin alun perin, miten pitkän harkinnan jälkeen taidan päätyä viimevuotiseen tapaan Snug.studion toyblocks-malliin, tällä kertaa harmaan sävyssä (katso viime vuoden julisteen kuvat täältä). Olen kaivannut valkoiselle seinälle nimittäin hieman lisäkontrastia. Vaihtelunhaluisena en ollut valintaani kuitenkaan täysin tyytyväinen. Ja kuin ihmeen kaupalla löysin vielä eilen ruotsalaista STIL inspiration -blogia lukiessani listan 11. ihanuuden: tanskalaisen KKroghin ”Two Zero One Six" harmaan kalenterin kuparidetaljein <3 Pahuksen hintava tämä vain on (50 euroa). Ennen olisin tilannut sen sekuntiakaan aikailematta, mutta nyt kolmannen jäsenen ilmoitettua tulostaan sitä on ruvennut miettimään omaa kulutustaan ihan eri tavalla.

Kuvien alla hinta- ja kokotiedot sekä linkit tekijöiden sivuille. Kaikki kuvat valmistajilta (paitsi alin jälleenmyyjältä).

Mikä näistä nousee teidän suosikiksi? Ja olisi ihana kuulla vinkkinne, jos listalta puuttuu mielestänne joku!

1. RK Design Botanical calendar 31€. Koko A3. Upeaa Weekdaycarnival-blogia pitävän Riikka Kantinkosken taidonnäytös

2. Snug.studio vertical calendar 2016 18,90€ + toimitus EU-maihin 6,90€. Koko noin 30 x 60 cm

3. Snug.studio Toyblocks calendar 2016 18,90€ + shipping within EU 6,90€. Koko A2. Värivaihtoehtoinen harmaa, valkoinen, pinkki, minttu ja keltainen. Oma suosikkini julistemalleista

4. Playtype Calendar Poster 2016 35€. Värivaihtoehtoina Peach & White

5. Kauniste Calendar 2016 Kitchen Towel Mint 15€ + toimitus Suomeen 5€ (+ liike Fredalla Helsingissä). 45 x 70 cm. Värivaihtoehtoina myös oranssi/sinapinkeltainen

6. Noa Bembibre: Cats Let Nothing Darken Their Roar Calendar 2016 39€. Koko A3 eli 29 x 42 cm. Yllätyin lukiessani, että kalenterit ovat kotimaisia. Pidän kovasti!

7. Team Hawaii: The Mother Nature Calendar 2016 395 SEK. Koko 30 x 42 cm. Ruotsalaisen kuvittajaduon taitto

8. Strups Kalender 249DKK ja 299DKK (koosta riippuen). Kaksi kokoa: A2: 42 x 59,4 cm ja A3: 29,7 x 42 cm. Kalenterin mukana tulee 12 sivua, johon päivien numerot on tarkoitus merkata itse – joko tussilla tai mukana tulevilla silikoninastoilla. Tanskalaista suunnittelua; itselleni uusi mieluisa tuttavuus

9. Coco Lapine Calendar Poster 2016 34,5€ (ei sisällä puukehyksiä). Koko 50 x 70 cm. Berliiniläistä muotoilua. Helsingissä kalenteria myy ainakin Papershop

10. Post-it Kalenterijuliste 2016 23€. Tekijää en tiedä; Helsingissä kalenteria myy ainakin Papershop

11. KKrogh ”Two Zero One Six" 50€. Koko 50 x 70 cm. Värivaihtoehtoina harmaa-kupari ja beige-kulta. Love at first sight!

Lisäys 3.1.2016 Löysin vielä upeita kalenterijulisteita ruotsalaisesta Fixa & Dona -blogista, käykäähän katsomassa!

Happy New Year! Turn of the year is a good moment to stop for a while and think what one expects and hopes from the next twelve months. For us year 2016 is going to be a year of many changes for sure!

Our team will grow by one when we’ll introduce our new family member into the world hopefully in April. I bet we cannot even imagine all the changes the baby boy will bring into our life – and I’m sure we’ll enjoy every second!

Also at the work front everything is about to change. After working almost eleven years intensively, I must say maternity leave is a warmly welcomed change :) (And in Finland most people take the whole year off; many even longer.) Patrik became an entrepreneur already in the end of 2015, so we’ll have a unique opportunity to arrange our calendars in a flexible way and spend a lot of time together with three of us at the spring.

This year we’ll most likely move to a new apartment as well. Or at least leave the current one. Most likely we’ll put this apartment on sale for a short while already in March, and then again in August, when things are settling down with the baby. So heads-up for all apartment hunters ;)

I expect a lot also from Coterie. Although we published our first post in May 2015, I feel we’re in the beginning of our journey. Thus a lot of exciting things to look forward to!

Then a few words about the actual interior topic of the day: Design calendars for 2016. Above my top-11 list. Love especially the last one from a Danish KKrogh – would be a perfect addition for our bedroom wall <3 Another potential option is Snug.studio's Toyblock - this year in grey (see last year's white version in these pics).

Which one is your favorite? And please let me know if you think there is a calendar that should be on the list!