our baby

Unikoulu – Osa 2: Kokemuksia ja tuloksia

Rauhallista torstai-iltaa! Tänään tulee kuluneeksi kaksi viikkoa unikoulun aloittamisesta, joten on luonteva aika pysähtyä ja tarkastella millaisia tuloksia olemme saaneet ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut arkeemme. Ensimmäisen taustaa ja valmistautumistamme kartoittavan osan voi lukea täältä.

Jotta kirjoitukseni ei venyisi mahdottoman pitkäksi, kirjoitan suosiolla vielä kolmannen postauksen unikoulumme perusperiaatteista. Todettakoon kuitenkin jo, että kantavana ajatuksena on ollut, että herätän W:n kahdesti yössä maidolle. Moni puolivuotias pärjäisi vähemmällä, mutta koska W:n painokäyrä on ollut alavireinen, koin tämän meille turvallisimpana ratkaisuna. Oleellisena erona entiseen on, että minä herätän W:n eikä hän minua. Jos hän itkee, hänelle ei tarjota maitoa, vaan hänet rauhoitetaan uneen ilman rintaa. Korjaan: Pieni mies oppii itse nukahtamaan ilman rintaa tai minun kylkeä.

Kaikkien tuotteiden tiedot näet @CoterieKids:n Instagram-tililtä :)

Olemme olleet äärimmäisen iloisia siitä, miten nopeasti saimme unikoululla tuloksia! Ja miten pienillä itkuilla selvisimme. Ensimmäisenä yönä W heräsi itse kolmesti (ja tämän lisäksi minä herätin hänet kahdesti maidolle). Eli viisi herätystä yhteensä. Itkut kestivät pisimmillään yöllä 20-25 minuuttia. Ja ei mitään hysteeristä itkua, vaan enempi turhautunutta itkua. Rahoitimme hänen sylissä ja laskimme takaisin vuoteeseen. Olimme koko ajan sängyn vieressä tukena.

Toisena yönä herätän hänet sovitusti jälleen syömään 22.30 ja 02.00 ja ensimmäisen kerran pikkumies herää itsenäisesti vasta 4.34. Aamuyön tunteina herätyksiä tulee kaikkiaan kuitenkin vielä kolme, eli jälleen viisi heräämistä yhteensä. Niistä viimeisin on 45 minuuttia, ja itku yhtyy välillä suht kovaksikin. Rauhoittelen jälleen sylissä pitäen.

Kolmantena yönä syötän taas normaalisti 22.30 ja 02. Ja seuraavan kerran havahdun vasta 5.53 kun pikkumies tuhisee kainalossani. Ups, äiti oli nukahtanut kesken syötön. Koen silti riemuntunteita, sillä aamuyön heräilyjä ei ole ollut. W jatkaa vielä unia rauhallisena kymmentä yli seitsemään.

Sekä neljäntenä että viidentenä yönä heräämisiä tulee kaksi. Kunnes odottamamme hetki koittaa kuudentena yönä: herätän W:n jälleen syömään 22.30 ja 02 – ja sen jälkeen herään vasta 6.30 pikkumiehen kevyeen jokelteluun! Tämän jälkeen melkein kaikki yöt ovat menneet niin, että W ei herää öisin itse kertaakaan. Parina yönä hän on saattanut herätä kuuden tienoilla, mutta olen saanut hänet jatkamaan unia suhisemalla sängystä. Jos hän on herännyt puoli seitsemän jälkeen, en ole edes yrittänyt uudelleennukahtamista, vaan ryhtynyt aamupuuhiin. Yleensä unta riittää kuitenkin seitsemän tienoille. Nukkumaan hän käy noin kahdeksalta, joten yksitoista tuntia on jo kelpo määrä.

Entä miten öiden rauhoittuminen on vaikuttanut arkeemme? Isään ei juuri mitenkään, sillä hän ei osallistunut yöheräilyihin ennenkään. Itse olen huomattavasti energisempi. Kuten ensimmäisessä osassa kirjoitin, tunnin-puolentoista välein tapahtuvat heräilyt veivät nopeasti mehut… Nukun yhä kyllä liian vähän, sillä yöunien laadun parannettua olen taas lipsunut nukkumaanmenoajankohdassa… Mutta selviän nykyisillä kuuden tunnin unillakin hienosti. (Pidemmän päälle tämä ei kyllä ole terveellistä, joten pakko tsempata tässä taas.)

Suurin ja ylivoimaisesti ilahduttavin muutos on tapahtunut pienessä miehessämme! En tiedä mikä on syventyneen unen vaikutus ja mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ikää ja sitä kautta aktiivisuutta tulee luonnostaan lisää, mutta W on ollut to-del-la hyvällä tuulella päivisin! Hän höpöttelee, jokeltelee ja hihittelee huomattavasit enemmän ja huojuu konttausasennossa yrittäessään päästä liikkeelle. :) Yhtäkkiä hän ei enää tunnu vauvalta vaan ihanalta energiseltä pieneltä pojalta. <3

Olen niin kiitollinen Unijunan Liisa Niskakankaalle, jolta saimme täsmälliset ohjeet unikoulun pitämiseen! Netti on pullollaan (ristiriitaisia) neuvoja, joten päätimme Patrikin kanssa jo alkuvaiheessa, että jos unikoululle tulee tarvetta, sijoitamme hieman asiantuntijaan, joka on kouluttautunut aiheeseen, perehtynyt laajasti aihetta sivuaviin tutkimuksiin ja joka on oman kokemuksensa kautta oppinut, mikä toimii parhaiten. Lopulta toteutimme Unikoulun Liisan kanssa blogiyhteistyön merkeissä, mutta olisimme päätyneet häneen joka tapauksessa.

Mainittakoon vielä, että viikon verran olemme pitäneet myös päiväunikoulua. Siinä meillä on vielä hieman harjoittelemista. Mutta palataan siihenkin luultavasti omana postauksenaan. Tälle viikolle luvassa vielä postaus jouluisista sisustushankinnoista. Eli kuulumisiin!

P.S. Olisi kiva kuulla teidän unikoulukokemuksista :)

Unikoulu – Osa 1: Valmistautuminen

Tätä kirjoittaessani on perjantain marraskuun neljäs päivä ja kello on seitsemää yli kahdeksan illalla. Kyseessä on ensimmäinen ilta reiluun kuuteen kuukauteen, kun en ole nukuttamassa pikkumiestämme. Runsaan vartin olen kuunnellut makuuhuoneesta vaikeroivia, turhautuneen kuuloisia äyyyy-ääniä, mutta nyt ne yhtäkkiä loppuvat. W on unessa oletan. Hän on nukahtanut omaan sänkyynsä, ilman äitiä ja ilman maitoa isän silittelyyn. Vielä muutama hajanainen parkaisu ja isän rauhoittava suhina. Shh, shh.

Kunnes hetken hiljaisuus katkeaa yhtäkkiä voimistuvaan itkuun. Huomaan miten ajatukseni harhailevat. Tekisi kamalasti mieli juosta makuuhuoneeseen, ja ottaa W syliini. Olemme kuitenkin sopineet, että isä vastaa yksin illan ensimmäisestä nukutuksesta.

Mutta palataan vielä ajassa taaksepäin. Ensimmäiset viisi kuukautta W nukkui varsin hyvin. Hän kävi nukkumaan noin klo 20 ja rintaa hän pyysi ensimmäisen kerran noin klo 24 sekä vielä noin 03 ja 05. Muutamalla öisellä herätyksellä pärjäsin oikein hyvin enkä kokenut itseäni päivisin väsyneeksi. Viiden kuukauden kohdalla tilanne kehittyi kuitenkin äkisti huonompaan suuntaan. Öisiä herätyksiä olikin yhtäkkiä 4-7 joka yö, ja W rauhoittui vain rinnalle. Tajusin kyllä mihin tilanne oli kehittymässä. Tai mitä pikemminkin oli jo tapahtunut: W:lle oli syntynyt uniassosiaatio rinnasta. Eihän hänellä oikeasti nälkä tunnin välein ollut, mutta hän tarvitsi rinnan suuhunsa pystyäkseen nukahtamaan.

Voin kertoa, että tunnin-kahden välein tapahtuvat heräilyt vievät nopeasti mehut. Siitäkin huolimatta, että uskon sietäväni väsymystä poikkeuksellisen hyvin. Patrik on taas toisesta ääripäästä – hän ei kykene väsyneenä toimimaan lainkaan. Niinpä minä olen vastannut meillä kaikista yöheräilyistä yksin.* En myöskään ole voinut ottaa ikinä päikkäreitä, sillä W on tottunut nukkumaan päivisin ulkona joko manducassa rintarepussa tai kärrytellessä. On selvää, että tarvitsemme apua. Niin yö- kuin päiväunien kanssa. **

*Välikommentti: Kello on 20.28 ja itku päättyy. Ihanaa.

** Aivastan keititössä. Äyy, äyy, äyy. Voi hemmetti mietin. Onneksi isän “ei hätää, ei hätää” rauhoittaa pikkumiehen hetkessä. Haen tyynyn äänenvaimentajaksi seuraavan aivastuksen varalta.

Kaunis puinen juna pieneltä brittimerkiltä Happy Little Folks

Otan yhteyttä Unijunan Liisa Niskakankaaseen, josta olen lukenut perheystävämme, Laura Anderssonin, kirjoittamasta kirjasta ”Voit nukkua”. Liisa on arvostettu unikonsultti, joka on perehtynyt pienten lasten unipulmiin. Ihanaa, että tällaista apua on nykyään saatavilla!

Tapaamme Liisan muuttomme jälkeisenä aamuna. Olen pakannut muuttolaatikoita edellisyönä neljään, ja torkkunut sen jälkeen muutaman tunnin (unista ei voi puhua, sillä aamuyöstä vauvat heräilevät tiheimmin). Ja rikkinäisen yön jälkeen kantanut päivän muuttolaatiokoita. Ja siivonnut illalla vanhan asuntomme. Liisan kanssa jutellessa en luota omaan muistiini pätkääkään, joten näpyttelen melkein kaiken puhumamme läppärille.

Liisa ehdottaa, että aloittaisimme unikoulun viikon päästä perjantaina. Viikossa ehtisimme saada arjen rullaamaan uudessa kodissa, ja mahdollisesti hieman paikattua myös pakkailujen pahentamaa univelkaa. Samalla meillä olisi viikko aikaa tehdä jo asteittaisia muutoksia, kuten totutella uuteen päivärytmiin ja siirtää W:n pinnasänky hieman kauemmas meidän sängystä.

##Näin valmistaudut unikouluun

  • Totuttele uuteen päivärytmiin. Liisa ehdotti meille tarkkaa vuorokausirythmiä, johon kuuluu kolmet päiväunet (vs. ennen nukuimme vain kahdet). Mikään päivä ei mene valmistautumisviikolla täysin ohjeiden mukaan, mutta suunta on ainakin oikea.
  • Tee pinnasängystä hyvä ja turvallinen paikka. W:n sänky nostetaan muutaman metrin päähän meidän parisängystä. Siirtyminen sujuu muitta mutkitta.
  • Tankkaa läheisyyttä päivällä. Annamme pikkumiehelle erityisen paljon huomiota. Suukottelemme kyllä muutenkin jatkuvasti, joten en tiedä tuliko tässä loppupelissä eroa.
  • Lanseeraa oma lohduttava unilelu. Teemme W:lle ostettua uniriepua tutuksi. Pidän Herra Kippinsiksi nimettyä pupua paitani alla, jotta siihen tulisi tuttu turvallinen tuoksu. Kippins myös osallistuu tiiviisti imetyksiimme ja leikkeihimme viikon aikana.

Viikko osoittautuu tärkeäksi myös henkisen valmistautumisen kannalta. Ehdimme parina iltana Patrikin kanssa jutella (ja googlailla) olemmeko todella molemmat sitoutuneet tähän. Kyllä olemme. Helppoa unikoulusta ei varmasti ole, mutta tuloksia pitäisi tulla jo verrattain nopeasti.

 

Palaan tuloksiin ensi viikolla! Unikoulu on ollut nyt siis jo viikon käynnissä ja tuloksia on syntynyt todella nopeasti. :)

Unikonsultointi on saatu blogiyhteistyön puitteissa. Mainittakoon, että olimme päättäneet ottaa Liisan avuksi jo ennen, kuin yhteistyöstä sovimme ja mainitsin ideasta vasta kotikäynnillä.

 

Five months with the baby

Pikkumies täyttää tänään viisi kuukautta, joten erinomainen hetki taas kerrata hieman kuulumisiamme. Ensimmäiset neljä kuulautta kirjasin varsin systemaattisesti puhelimeeni joka viikko mitä pikkuinen oli oppinut.. mutta nyt mennään enempi mututuntumalla. :) Aiemmat koosteet löytyvät tägillä ”our baby” täältä.

Positiivinen yleisvire on jatkunut edelleen. Lyhyesti summattuna kaikki on mennyt todella hyvin. Pikkumies kasvaa hienosti, oppii joka viikko jotain uutta ja myös vanhemmat kokevat edelleen olevansa energisiä omia itsejään. Toki on joitain asioita, jotka voisivat olla vieläkin paremmin, mutta kaiken ilon keskellä ne tuntuvat aika vähäpätöisiltä.

Aivan i-ha-nat puupalikat pieneltä brittimerkiltä Happy Little Folks ja housut sekä kauluri Fred & Noahilta myös UK:sta. Tuotteet saatu Instagram-näkyvyyttä ja valokuvia vastaan

Nukkuminen Yöaikaan nukkuminen on mennyt meillä alusta saakka oikein kivasti. Viimeisen kuukauden W on myös nukahtanut aivan itse iltaisin, mistä olen erityisen iloinen. Iltamaidon jälkeen nostan hänet omaan sänkyynsä (joka on kiinni meidän parisängyssä), laulan unilaulun ja toivotan hyvät yöt suukon kera. Ja erittäin harvoin joudumme enää palaamaan huoneeseen.

Jo pari kuukautta olemme menneet kaavalla, jonka mukaan imetän pikkumiehen n. 24, 03, 05 ja aamulla n. 07. Ihan viime aikoina olemme mielestäni kuitenkin heräilleet tiuhemmin ja olenkin huolissani onko W:lle kehittymässä uniassosiaatio, jossa hän tarvitsee rinnan suuhunsa… Toivottavasti olen väärässä. Ensi viikonloppuna siirrämme hänen sängyn todennäköisesti walk-in-closetin puolelle, jotta emme vain herättele kääntyillessämme toisiamme turhaan.

Päivisin W nukkuu edelleen joko rintarepussa minua vasten tai vaunuissa. Jos annamme hänen nukahtaa sänkyyn, hän nukkuu siinä n. 20 minuuttia, herää eikä enää nukahda uudelleen. Kertokaa, jos teillä on vinkkejä, miten hänet voisi saada päivisinkin nukkumaan kunnolla sängyssä!

Supersuloinen yöpaita sekin brittimerkiltä Didi & Bud, jolta on juuri tulossa lauantaina iiiiihania uusia juttuja <3 Keinuhevonen Happy Little Folksin (kuten puupalikatkin). Tuotteet saatu Instagram-näkyvyyttä ja valokuvia vastaan

Ruokailu Aloitimme kiinteän ruuan maistelun neljän kuukauden jälkeen (uusien ohjeiden mukaisesti). Ensimmäinen viikko meni ihan kivasti – mitä nyt pikkumies irvisteli aina kun sai bataattia, porkkanaa tai avokadoa suuhunsa. Alun maisteluiden jälkeen ollaan valitettavasti otettu takapakkia, sillä W on oppinut laittamaan kunnolla hanttiin. Kädet huitoo lusikkaa kiivaasti sivuun, pää kääntyy napakasti vastakkaiseen suuntaan ja huulet menee tiivisti suppuun lusikan lähestyessä. Teelusikallinen tai pari yritetään kuitenkin sinnikkäästi päivittäin maistella. Tänään neuvolassa tarkistettu painokäyrä oli lähtenyt lievään nousuun, joten otamme tämän toistaiseksi vielä suht rauhallisesti, vaikka painoa saisi lisää vielä tullakin.

Myös veikeä tupsuhattu (huom. turkis ei ole aitoa) briteistä pikkuväen päähineisiin erikoistuneelta Cud & Co:lta ja peura-aiheinen peitto Fred & Noahilta. Tuotteet saatu Instagram-näkyvyyttä ja valokuvia vastaan

Liikkuminen Vielä ei olle päästy liikkeelle, mutta kova on yritys! W kääntyilee tiuhaan tahtiin selältä vatsalleen, mutta ei vielä takaisin selälleen. Hän yrittää jo hieman puskea peppua koholle, mutta voimat eivät vielä tunnu riittävän.

Vanhemmuus Äitinä olen viime aikoina ajatellut entistä enemmän sitä, miten väärässä olimme niin monesta asiasta lapsen suhteen. Tuntuu totta puhuen aivan kamalalta edes miettiä, miten saatoimme edes ajatella, että emme ”hankkisi” lapsia. Miten väärässä sitä voikaan ihminen olla. Tuntuu hirvittävältä ajatella, mistä kaikesta olisimme jääneet paitsi. W on tuonut meissä esiin ennen kokemattoman rakkauden, jota on mahdoton pukea sanoiksi. <3

Suloinen Love you 2 the moon & back -juliste norjalaiselta Tittteiltä. Juliste saatu Instagram-näkyvyyttä ja valokuvia vastaan

Parisuhde Suhdettamme olemme hoitaneet kauniilla sanoilla ja halauksilla. Parisuhteelle jää vain murto-osa siitä ajasta ja huomiosta, minkä se ennen lapsen syntymää sai. Mutta olemme todenneet, että kaikki toisen pikkuiselle osoittamat suukot ja kauniit sanat ovat melkein kuin itselleen; niin hyvä mieli niistä tulee.

Tiedostamme kuitenkin, että sitä vanhempien kuuluttamaa kahdenkeskeistäkin aikaa tarvittaisiin… Riitoja ei ole ollut, mutta kyllä parina aamuna tunteet ovat hieman kiristyneet, kun jommankumman (lue allekirjoittaneen) on täytynyt herätä kukonlaulun aikaan (viimeksi tänään). Tämä on kuitenkin pientä. Ja onneksi olemme saaneet niin hyväntuulisen pienokaisen. Voin vain kuvitella, miten parisuhdekin joutuu ihan erilaisella koetukselle kolikkivauvan kanssa, joka valvottaa yöt molempia vanhempia…

Voimia kaikille pikkulasten vanhemmille! <3

Osa kuvissa näkyvistä tuotteista saatu Instagram-yhteistyön merkeissä. Tuotetiedot ja linkit brandien sivuille voit kurkistaa kätevästi CoterieKidsin tililtä www.instagram.com/coteriekids

Weeks 6-15 with the baby

Vihdoin ja viimein palaan pikkumiehen kehitystä käsittelevään juttusarjaan! Lopussa tuttuun tapaan myös vanhempien kuulumisia lyhyesti. Ensi viikoistamme voi lukea täältä ja täältä löytyy viikkojen 3-5 kehitysaskeleet. Oli aivan ihana itsekin kerrata niistä meidän kuulumisia. <3

Kymmenessä viikossa on tapahtunut niin paljon! Pikkuinen on oppinut joka viikko jotain uutta, ja vastasyntyneestä on kehkeytynyt jo valpas ja tarkkaavainen pieni poika. <3

Päällimmäisenä tästä periodista jää mieleen pikkumiehen hyväntuulisuus ja rutiinien löytyminen. Edellisessä kirjoituksessani mainitsemani itkuisuus ja mahanpurut ovat (toivottavasti lopullisesti ;)) taakse jäänyttä elämää, ja hoidettavanamme on ollut 14. viikon poikkeuspäiviä lukuun ottamatta iloinen ja energinen pikkumies.

Yhdeksännen viikon kohdalla saimme sydämentykytyksiä kun pikkuinen oli flunssassa. Saimme pyynnön tulla yöllä käymään Lastenklinikalla, kun W oli ollut koko päivän todella todella väsynyt ja häntä joutui herättämään syömään. Pikkuisen yleiskunto voi laskea helposti, jos tukkoinen nenä hankaloittaa syömistä. Hoitajat olivat aivan ihania! Toivotaan silti, ettei tarvitse mennä enää koskaan takaisin... 


Ihana pehmoinen yöpuku on saatu Instagram-yhteistyön merkeissä pieneltä brittimerkiltä Didi and Bud.

Myös rutiinit ovat alkaneet muovautua – siis hyvällä tapaa. Etenkin nyt viimeisen kuukauden olemme yrittäneet kiinnittää asiaan erityistä huomiota. Tavoitteena on, että W nukkuu ensimmäiset päiväunet noin 10-12 ja toiset päikkärit noin 15.30-17.30. Yöunille nuorukainen onkin valmis jo iltakahdeksalta, ja uuden päivän aloitamme jo kuudelta. Herätyskellolle ei ole siis ollut tarvetta. ;)

Riittävä unensaanti on tärkeää lapsen kehitykselle. Pikkuisesta huomaa heti, jos unta ei ole tullut tarpeeksi. Hän ei esimerkiksi jaksa keskittyä kirjankuunteluun tai tarttua leluihin samalla valppaudella. 
Vaikka unta tulee tunneissa mitattuna kivasti, toivoisin, että voisimme hieman muuttaa rytmiä niin, ettei aamuherätys olisi aina ihan kukonlaulun aikaan… Vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan!

Toinen asia josta olen hieman huolissani, on pienokaisen nukahtaminen. Päivisin hän nukkuu molemmat päikkärit manducassa eli minun rinnalla kantorepussa, ja iltaisinkin nukahtaa usein manducaan... Se ei itseäni (vielä) haittaa, mutta olen huolissani, ettei W opi nukahtamaan itsekseen… Neuvolassa rauhoittelivat sanomalla, että 80% lapsista ei osaa näin pienenä nukahtaa ilman liikettä. Mutta en ole täysin vakuuttunut. Mitä mieltä te olette? Onko syytä huoleen? Mikä neuvoksi..?

Yhden tärkeimmistä virstanpylväistä saavutimme kolmen kuukauden kohdalla, kun W oppi kannattelemaan päätään. Jo edellisessä katsauksessani kirjoitin, että viisiviikkoisena hän jaksoi kannatella päätään lyhyitä jaksoja, ja nyt sanoisin, että olemme 98-prosenttisesti maalissa. Lasta nostaessa vielä niskaa kuitenkin hieman varomme.

Leikkiheitki viikolla 10. Harmaa suloinen karhupaita pieneltä tanskalaismerkiltä Lille Spendable, jota myy mm. tanskalainen verkkokauppa The Tiny Tots

Toinen kolmen kuukauden nurkille osunut milestone oli otteen kehittyminen. Harjoittelu jatkuu edelleen, mutta viikolle 11 kirjasimme ensimmäisen havainnoin Sophie-kirahviin tarttumisesta. Vaikuttaisi, että W käyttää vasenta kättään ehkä vielä paremmin kuin oikeaa. Olemmekin arvuutelleet voisiko hän olla vasenkätinen..?

Yksiä ihanimpia hetkiä pikkumiehen kanssa on kun hän nauraa. Ensimmäisen kunnon hymyn hän väläytti kuuden viikon kohdalla ja ensimmäisen naurun muutama viikko myöhemmin, kun häntä kutitti kaulasta puhdistaessamme sitä. Ja 12. viikolla saimme kuulla iloisen hersyvän naurun, kun Patrik ”hyppyytti” pikkuista vatsansa päällä rytmikkäästi. On ihana tunne, kun W alkaa nauraa vaikkapa jostain uudesta hassusta äänestä. Huulien päristely hevosen tapaan on ollut tämän viikon hitti. :)

Myös muu ääntely on mennyt paljon eteenpäin. Kuudennella viikolla pikkumies alkoi vähitellen päästellä ääniä (siis muulloinkin kuin vain kitistessään) ja kunnon jokeltelua kuulimme viikolla seitsemän. Alkuun pikkumies jutteli meille vain kun olosuhteet olivat rauhalliset ja olimme kolmisin kotona. Nyt 15. viikon kohdalla pikkukaveri päästää välillä todella voimakkaitakin kiljahduksia myös muiden seurassa, kun hän innostuu jostain. Ja viikolla 13 hän oppi päristelemään kun pieni puskutraktori. :)

Saaressa 13. viikon kohdalla. Tämäkin yöpyku Didi and Budin mallistosta.

Liikkumisessa ei ole tapahtunut niin paljon kehitystä kun olisin olettanut. Kerroin miten pikkumies kääntyi selältä vatsalleen jo 5. viikon kohdalla. Mutta se oli ilmeisesti silkka vahinko, sillä pikkuinen ei ole osoittanut alun pontevan harjoittelun jälkeen juuri mitään intoa edes kokeilla kääntymistä! Noh, malttia vain – vanhemmille nimittäin. ;)

Katse puolestaan on kehittynyt hurjasti ja meidän olemattomalla kokemuksellakin uskaltaisin sanoa, että siinä olemme edellä. W tykkää kovasti katsella ympärilleen ja seurata ihmisiä. Hän nauttii esimerkiksi istua ruokapöydässä kanssamme ja katsella kun syömme.

Katseluun liittyy läheisesti myös yleinen keskittymisen kehittyminen. Pikkumies jaksaa nykyään ihan eritavalla keskittyä ympäristöönsä ja leikkiin. BabyBjörnin babysitteriin kiinnitettävä puinen lelukaari oli hitti. Taisimme esitellä sen viikon 11 kieppeillä, ja pikkuinen jaksoi keskittyä siihen yhtämittaisesti 20 minuuttia palikoita pyöritellen. Olemme myös alkaneet lukea hänelle yksinkertaisia kirjoja. Eläinkirjat ovat suosikkejamme ja eläinten äänet maatilalta viidakkoon käydään lähes päivittäin läpi. :) Myös Patrikin lapsuudesta tuttu Puppe-koira, jonka kirjoissa on selkeät kuvat, kuuluu lemppareihin.

Lukemisen lisäksi W pitää kovasti laulamisesta. Tikut ja takut, puff lohikäärmeet ja taotaot on palautettu mieleen omasta lapsuudestamme. Koskettavin sanoin sävelletty Puff-lohikäärme oli oma suosikkikappaleeni lapsena. Ei selvitty kumpikaan ilman vuolaita kyyneliä, kun lauloimme sitä ensimmäistä kertaa Patrikin kanssa. <3

Pituutta on tullut edelleen hurjaa vauhtia… Noin sentti viikossa! Painoa sen sijaan saisi olla enemmänkin. Olemme yrittäneet syödä ihan joka välissä taas viime viikot, joten toivotaan, että tilanne olisi parantunut seuraavaan neuvolakäyntiin mennessä.

Pikkuinen on alkanut hahmottaa omaa kehoaan. Viikolla 13 hän löysi jalat ja tarttui niihin koko ajan kun pienokaisen laittoi selälleen. :) Myös sormet eksyvät suuhun tuon tuosta. Sormien syömiseen yhdistyy myös kuolaaminen, mikä kuulemma tulee vielä vain lisääntymään.

Isä kaappasi leikkihetkeen kesken pukemisen 14. viikolla <3 Leggingsit pieneltä brittimerkiltä Rip Rap Clothingilta ja ne on saatu Instagram-yhteistyön puitteissa <3

Entä mitä kuuluu vanhemmille?

Tunnetasolla lapsi on mullistanut kaiken ja tuonut elämäämme niin paljon sisältöä. Isän arkeen lapsi on sen sijaan tuonut alun hektisten viikkojen jälkeen yllättävän vähän muutoksia. Tässä vaiheessa se olen kuitenkin minä, jonka täytyy hoitaa yölliset ruokinnat, joten ei ole mitään järkeä sabotoida meidän molempien unia. Patrik on meistä kahdesta myös huomattavasti herkempi vähille unille, joten hän jatkaa aamuisin vielä pari tuntia unia, kun me heräämme pienen kanssa jo kuudelta. Ja suokoon se isälle, joka tekee tarkkaa keskittymistä vaativaa työtä päivisin.

Omat yöuneni jäävät noin viiteen ja puoleen tuntiin, ja se on tuntunut riittävän varsin hyvin. Valitettavasti en nimittäin osaa nukahtaa juurikaan ennen kahtatoista, ja päikkäritkään eivät ole optio niin kauan kuin pikkuinen nukkuu unensa manducassa… Toisaalta tiesin jo ennen lasta, että pystyn tarvittaessa karsimaan yöunistani varsin helposti. (Käteväksi osoittautunut piirre niinä pöhköinä vuosina, jolloin tein joskus liki satatuntista työviikkoa ;)) Mutta eiköhän tämä korjaannut luonnollisesti siinä vaiheessa kun olen tarpeeksi väsynyt. ;)

Myös painosta muutaman sanan. Paino laski parissa kuukaudessa asiaa yhtään miettimättä 70 kiloon. (Lähtöpainoni oli noin 67 kg ja maksimi meni yli 83 kilon.) Sen jälkeen herkuttelimme luvattoman paljon jäätelöllä ja ties millä makealla. Kunnes kolme viikkoa sitten mitta tuli täyteen ja teimme totaalisen herkkulakon. Molemmat. Meille tämä totaalikieltäytyminen toimii paremmin. En ole käynyt puoleentoista viikkoon vaa’alla, mutta varmasti olen jossain 68 kilon tuntumassa, sillä kaventumisen huomaa ihan silmissä.

Vaikka kiloja ei ole kovin montaa enää pudotettavana, on kehon – etenkin vatsan – koostumus vielä kovin erilainen kuin ennen raskautta. Ja onhan se ymmärrettävääkin, kun miettii miten se on joutunut urakassa venymään. Uskon, että aika kuitenkin parantaa asiaa. Ja liikunta. En ole helmikuun lopun jälkeen tehnyt muuta kuin kävellyt. Mutta tavoitteena olisi potkaista salitreeni lähiaikoina taas käyntiin.

Palataan taas parin kuukauden kuluttua!

Osa W:n vaatteista saatu Instagram-yhteistyön puitteissa.