Blogin uusi ilme

Archive_new.jpg

Uusiutumisen tuulet ovat puhaltaneet myös blogin puolella – tämä kesäloma saa ihmeitä aikaan! Olin haudutellut jo tovin ajatusta blogipohjasta, joka mahdollistaisi uusimpien ja/tai suosituimpien blogipostausten näyttämisen bannerissa, jotta näkisitte nopeasti mitä kiinnostavaa on tarjolla. Niinpä aloin eilen testailla eri vaihtoehtoja. Ja totta puhuen hieman vahingossa onnistuin deletoimaan kansikuvan (jota ei ollut muistilukijallani täällä saaressa mukana) myös varsinaisesta liveversiosta, vaikka minun oli tarkoitus ensin vain kokeilla mitä uusi pohja näyttäisi ja hioa se teille ajan kanssa valmiiksi. (Mainittakoon tässä yhteydessä, että IT-jutut eivät ole ominta aluettani ja Patrik välillä ääneen ihmettelee, miten ihmeessä pärjään töissä, kun kotona onnistun saamaan meidän laitteet välillä pahempaan solmuun kuin perheemme taapero :)).

Jokunen bugi pohjassa vielä on (älkää kysykö miksi arkistosivun painikkeen ympärillä näkyy valkoiset kehykset), vaikka olen niitä tässä hiljalleen jo googlen avulla yksitellen ratkonutkin. Tulee kyllä hyvä mieli, kun saa astuttua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja selviytyy näistä teknisistäkin jutuista ihan itse, vaikkei alan ekspertti olekaan.

Bannerin lisäksi toinen iso muutos liittyy kuvakokoon. Edellisessä pohjassani kuvat olivat todella suuria; niin suuria, että etenkin pystyyn asetelluista kuvista oli mahdoton saada useimmilla laitteille kokonaiskuvaa. Kuvilla on edelleen kokoa, vaikka pienensinkin niitä huomattavasti (suhteessa näytön leveyteen).

Alla vertailuna ensin vanhan ja sitten uuden tyylin mukainen postaus. Kuvien todellinen kokoero ei kyllä hahmotu tästä oikein... Mutta näette tyylilliset erot kuitenkin. Eli samankaltaisella varsin puhtaalla, minimalistisella linjalla jatketaan.

Home_Old2.jpg
Home_New.jpg

Mitä mieltä olette; peukku ylös- vaiko alaspäin? Oliko bannerimuutos hyvä juttu? Häiritseekö teitä kun bannerikuvat ovat nyt aika tummia..? Entä mitä mieltä olette pienemmistä kuvista? Olisi ihana saada palautetta teiltä!

Helteisiä kesäpäiviä muillekin lomailijoille ja tsemppiä töissä ahertajille!