collaboration

Reetta Margan maalaus

Olen jo pariin otteeseen vihjannut, että olen viimein saanut seinillemme hieman taidetta – melkein kaksi vuotta tässä menikin, heh. Alkujaan aikomukseni oli maalata taulu itse. Olen jo pitkään visioinut, miten voisin kaikessa rauhassa maalata kauniissa luonnonvalossa ja hiljaisuudessa. Arki kahden pienen lapsen äitinä on kuitenkin vähän muuta kuin terapeuttisia maalaushetkiä ja projekti olisi takuuvarmasti vieläkin haaveiluasteella, mikäli en olisi älynnyt pyytää tähän apua.

Törmäsin Reetan maalaukseen bongattuani hänen työnsä Asuniin kuvatusta Aurora Pöntisen seesteisestä kodista (kurkkaa Reetan instafeedi täältä ja Auroran täältä). Kun sain kuulla, että kyseessä oli pian TaiK:sta valmistuvan opiskelijan työ, olin vielä enemmän innoissani. Olisi kiva ajatus hankkia taulu uraansa aloittelevalta taiteilijalta.

20200501-02778.jpg
20200501-02774.jpg
20200501-02779.jpg

Taulun tilaaminen oli sekä allekirjoittaneelle että Reetalle hieman jännittävä ja varmasti myös opettavainen kokemus. Riskittömin vaihtoehto olisi toki ostaa valmis teos, mutta harvalla maalarilla on kasapäin näin kookkaita teoksia valmiina jemmassa – etenkään aloittelevilla taiteilijoilla. Jo pelkästään materiaaleihin sitoutuu melkoisesti rahaa.

Reetta lähetti prosessin puolivälissä kuvan luonnoksesta. Sen jälkeen maalaus ehti kyllä vielä muuttaa suuntaansa täysin. Olisikin kiinnostavaa nähdä, mitä kaikkea tuolla maalikerrosten alla piilee!

20200501-02788.jpg
20200501-02811.jpg

Paikkansa maalaus löysi keittiöstämme pitkältä seinustalta, jonka sisustamisen olen kokenut ongelmalliseksi. Tilaa on reilusti – ei kuitenkaan niin paljon, että aluetta haluaisi tukkia day bedillä tai vastaavalla. Seinälle kiinnitettävät hyllytkin hylkäsin, sillä meillä on samassa tilassa jo ruokapöydän takana seinään upotettu integroitu hyllykkö. Taideteos olikin lopulta loistava vaihtoehto; se tekee tästä tilasta kiinnostavan.

Pidän kovasti taulun modernista fiiliksestä. Voimakasta mustaa väriä totta puhuen hieman vierastin alkuun, mutta lopulta se tuo tauluun kivasti särmää. Olen todella iloinen, että uskalsin lähteä projektiin – ja että sain Reetan siihen mukaan. Suurkiitokset vielä; lopputulos on upea! Ja jos joku sillä puolen innostuu taulun teettämisestä, niin jätä rohkeasti viestiä alle, niin välitän Reetan yhteystiedot.

Maalauksesta saatu alennusta.

Kaunis arki - Noidoin keramiikkaa

Miten siellä on selvitty eristyksissä? Meidän arkeemme korona on tuonut muutoksia varmasti huomattavasti vähemmän kuin monelle muulle. Itse olen vielä äitiyslomalla pian seitsemän kuukautta täyttävän pikkuneidin kanssa ja Patrik tekee yrittäjänä töitä kotoa, joten arkemme pyöri pitkälti kodin ympärillä jo ennen kuin virus pisti koko maailman suunnitelmat uusiksi. Toki ravintoloiden, kirjastojen, uimahallin jne. sulkeminen on näkynyt päivärytmissämme, mutta toisaalta tilalle on tullut puhdasta kotiruokaa ja ihania metsäretkiä. Ystäviä on toki ikävä, mutta ihan kokonaan ei olla voitu W:n takia eristäytyä, sillä nelivuotiaan on pakko saada tavata välillä kahta ystäväänsä päiväkodista. Eli kaiken kaikkiaan täällä on jaksettu hienosti koronan jälkeistä arkea – toivottavasti myös ruudun sillä puolen. <3

20200223-Noidoi-02569.jpg
20200223-Noidoi-02571.jpg
20200223-Noidoi-02579.jpg
20200223-Noidoi-02613.jpg
20200223-Noidoi-02619.jpg
Avokadosta on tullut ykkösherkkumme! Parhaimmalta se maistuu tumman ruisleivän kera ripauksella suolaa. Mozzarella kruunaa makuelämyksen.

Avokadosta on tullut ykkösherkkumme! Parhaimmalta se maistuu tumman ruisleivän kera ripauksella suolaa. Mozzarella kruunaa makuelämyksen.

Olen aina arvostanut kotiamme todella paljon ja koti on ollut itselleni aina erityisen tärkeä paikka. Nautin siitä, että tavarat ovat paikoillaan ja ympärillä on kaunista ja harmonista. Ja vastaavasti, jos koti on sotkuinen tai jos se ei sisustukseltaan tunnu omalta, tunnen oloni alakuloiseksi. Jos esimerkiksi teen töitä kotitoimistolta, minun on ensin pakko siivota keittiö, ennen kuin pystyn keskittymään sen pöydän ääressä ja tekemään tilaa ajattelulle.

Olen viime aikoina saanut entistä enemmän uutta puhtia sisustuksen viimeistelyyn ja fiksannut pikkujuttuja, jotka tuottavat itselleni iloa. En ole esimerkiksi enää vuosiin pitänyt käyttämistämme astioista, ja nyt mammiksella ollessani olen viimein ehtinyt uudistaa astiakaappiamme. Työläintä on ollut luopua vanhoista astioista kestävällä tavalla. Lautanen kerrallaan kuitenkin kymmenet Iittalat, Arabiat ja Royal Copenhagenit ovat löytäneet uuden kodin lähinnä Facebookin kirppisryhmien kautta. Vielä pitäisi löytää uusi osoite mm. Villeroy & Bochin Ivoire-sarjan kahviastiastolle (vink vink myynti-ilmoitus tulossa pian Toriin).

20200223-Noidoi-02626.jpg
20200223-Noidoi-02631.jpg

Olen myös fiilistellyt uusien astioiden hankintaa huolella. Ajatuksena on koota hieman rosoista maanläheistä keramiikka mieluiten pieniltä brandeiltä ja yhdistellä eri sarjoja keskenään. Kaikkien astioiden tulee olla sellaisia, joita käytämme arjessa. Eli ei enää erillisiä kaapissa pölyttyviä juhla-astiastoja, vaan toimivia arjen kaunistajia.

Työ on vielä kesken, mutta kuvissa näkyvät korvattomat kupit ja lautaset löysin norjalaiselta Noidoi Design Studiolta. Sävyt ovat täydelliset ja minimalistinen koruton muotoilu tuntui heti omalta. Kuppien ulkopinta on ihanan mattainen; sisäpuoli on lasitettu. Brandi on perustettu vuonna 2013 ja sen takana on suunnittelijakaksikko Kathrine Lønstad ja Cosmin Cioroiu. Merkiltä löytyy myös kaunis keraaminen kynttiläjalka Kapp, jonka kuvaan teille myös jossain vaiheessa.

Olen myös hankkinut keittiöön uusia tuoleja ja olohuoneeseen pitäisi saapua ihana nojatuoli näinä päivinä, joten palataan piakkoin asiaan.

Stay safe ja muistakaa soitella rakkaillenne <3

* Noidoin astioista saatu alennusta kuvia vastaan.

Unidrainin linjakas lattiakaivo ja lasiseinä

Tänään palataan meidän kylpyhuoneeseen; ensimmäisen postauksen laattavalinnoista voi lukea täältä. Nyt esittelyvuorossa Unidrainin lattiakaivo sekä suihkuseinä, joista olen saanut alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

20190928-01068.jpg
20190928-01106.jpg

Unidrainin linjakas pitkulainen lattiakaivo oli yksi harvoista tuotteista, jonka tiesin haluavani seuraavaan asuntoprojektiini heti, kun siihen aikoinani Habitaressa tutustuin. Tyylikäs virtaviivainen lattiakaivo oli siis itsestään selvä vaihtoehto, kun lähdin suunnittelemaan kylpyhuoneemme täydellistä uudistusta.

Lukuisista kansivaihtoehdoista meille valikoitui ns. custom, joka on tarkoitus päällystää lattialaatoilla, jolloin se on todella huomaamaton. Näin jälkikäteen viisastellen esimerkiksi tämä musta kansi olisi ollut meille parempi vaihtoehto, sillä kalanruotomosaiikin leikkaaminen ja latominen kannen päälle osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Laattojen ja kannen mitat menivät juuri kehnosti niin, että reunaan olisi tullut väkisinkin pikkuruisia kulmapaloja… Parhaiten custom-kansi sopii siis suurille laatoille. Niinpä jouduin poikkeamaan alkuperäisestä suunnitelmasta ja käyttämään kannen päällystämiseen suuria seinälaattoja. Varsin tyylikäs lopputuloksesta tuli kyllä näinkin!

20190928-01072.jpg
20190928-01079.jpg

Unidrainin sivuilla eri vaihtoehtoihin tutustuessani törmäsin myös GlassLine-sarjan lasiseinään. Halusin suihkun ja wc:n väliin visuaalisesti yksinkertaisen ratkaisun. Simppelin lasiseinän jujuna onkin sen äärimmäisen minimalistinen kiinnitys. Lasi voidaan asentaa seinään ilman näkyviä ruuveja tai kiinnikkeitä, sillä lasi on kiinni rungossa, joka jää laatoituksen alle. Lopputuloksena on tukeva lasiseinä, joka istuu paikallaan kuin muuri. Tärkeä ominaisuus etenkin kun taloudessa on lotraamista rakastavaa pikkuväkeä :D

20190928-01266.jpg


Valitsin meille yksinkertaisen kuvioimattoman lasin, mutta valittavana on myös koristeltuja vaihtoehtoja. Käytössä lasiseinä on osoittautunut näppäräksi, sillä se toimii kompaktissa kylpyhuoneessamme oivallisena kuivatuspaikkana märälle pyyhkeelle tai pyykistä tulleelle suurikokoiselle lakanalle :)

Leppoisaa sunnuntaita!

Unidrainin tuotteista saatu alennus bloginäkyvyyttä vastaan.