Coterie

View Original

Gipsy Parrot ja 2 kk vauvan kanssa

Terveydys pitkästä aikaa! Tuli hieman suunnittelematon breikki tähän väliin, sillä aika ei riittänyt kirjoittamiseen ollessani molempien lasten kanssa kotona hetken. Nyt arki on taas palannut raiteilleen ja tuntuu hyvältä päästä sekä kameran että läppärin taakse.

Jo yli kaksi kuukautta on kulunut A:n syntymästä! Ja kyllä, pikkuneiti on saanut tässä välissä nimenkin. Päätimme lähteä ex-tempore viikoksi etelään, joten hän tarvitsi passin, joten tuli lukittua sitten nimiasiakin. Jännitti totta kai lähteä reissuun neliviikkoisen kanssa, mutta kaikki meni todella hienosti. Paljon vain käsidesiä ja swaippeja matkaan – maalaisjärkeä unohtamatta. Luimme myös, että näin pieni lapsi saa äidiltä varsin hyvän rokotesuojan.

Hirmuisen hyvin meillä on täällä edelleen mennyt. 6-7 viikon iässä A itki jonkun verran iltaisin (tyypillisesti n. 20-22), mutta nyt iltaitkutkin tuntuvat helpottaneen ja kyynel vierähtää poskelle vain mikäli äiti ei hoksaa tarjoilla maitoa ajoissa.

Öisin nukumme kaikki ihan valtavan hyvin (koputtaa puuta). A herättää maidolle vain kerran tai kaksi yössä. Nyt toisen lapsen kanssa osaa ottaa niin paljon rennommin! Siinä missä W:n kanssa kello herätti syömään vähintään muutaman tunnin välein, ei nyt tulisi mieleenkään herättää nukkuvaa tyytyväistä lasta, heh. A tankkaa iltaisin kunnolla maitoa ja juo päivisin ahkerasti, joten pituus ja paino ovat kehittyneet juuri niin kuin pitää.

Olemme kokeilleen myös hieman erilaisia nukkumajärjestelyjä kaikkien perheenjäsenten levon maksimoimiseksi. Parhaalta tuntuu nyt ratkaisu, jossa Patrik nukkuu yksin W:n huoneessa sohvalla ja W muutti minun ja vauvan kanssa meidän master bedroomiin. Näin perheen pienin ei herätä isäpappaa öisin ja W taas nukkuu sisäpihan puoleisessa huoneessa aamuisin pidempään. Kaupunki kun alkaa vähitellen heräillä kuuden jälkeen…  Koko asunto on sisustuksellisesti siis ihan hujan hajan. Mutta uskon, että tämä kokeilu kääntyy vielä parhaaksi päin. Luulen nimittäin, että vaihdamme meidän masterbedroomin ja lastenhuoneen paikkoja päikseen sitten, kun A on valmis siirtymään isoveikan kanssa samaan huoneeseen. Ainakin esikoinen tuntuu olevan herkkä aamuisille äänille (öisin häntä ei onneksi saisi hereille millään) ja toisaalta kadunpuoleinen lastenhuone on asuntomme kaunein huone kaksine ikkunoineen, joten ihan mieluusti siirryn itse sinne :)

Muutama sana vielä postauksen asusteista. Tutustuin Gipsy Parrottiin selatessani yhden kotimaisen lastenvaatekaupan valikoimaa verkossa ja ihastuin välittömästi. En yleensä pidä hirmuisen romanttisista jutuista, mutta pienellä vauvalla ja tytöllä rusetti näyttää vastustamattoman suloiselta <3 Niinpä ilahduinkin hurjasti kun Gipsy Parrotin Anna innostui yhteistyöstä; nyt meillä on rusetteja vähintään esikouluikään saakka - kiitos!

Pienelle vauvalle kuvissa näkyvä panta on järkevin (lue: ainoa) vaihtoehto. Mutta heti kun tukka tuosta hieman vahvistuu, siirrymme käyttämään pikkuisia pinnejä. Mainittakoon vielä, että valikoimasta löytyy myös muutamia vaatteita sekä minille (mm. ihanat bloomers-pöksyt ja mekkoja) että imettävälle äidille. Käykäähän kurkkaamassa täältä.

Nyt tämä mami kiiruhtaa babypilates-tunnille, jee!


Kuvissa näkyvät rusetit on saatu Gipsy Parrotilta kuvia vastaan.